Kuinka he ponnistelevat!
Hevosia revitään suitsista, vihaisesti tiuskien ja hurjilla kovaäänisillä kirouksilla. Kanuunia laahataan paikalle ja asetetaan telineilleen. Patterian aseseppä makaa lakittomin päin, hiukset pörröllään ja puku revittynä polvillaan muutaman vioittuneen kanuunan edessä; eräs aliupseeri häärää jonkun hevosen vieressä ja tuppaa liinanöhtätuppoja haavoihin, joista veri tulee virtanaan. Aivan kuin sysäisi hän hanan oluttynnöriin:
Väliin joku komentosana.
"Kummallista, ett'ei vihollista rupea kuulumaan tänne."
Kolme kanuunaa, jotka ovat valjastetut uudestaan ja kohtalaisesti miehitetyt — joukossa harhaan joutuneita jalkamiehiä — tuodaan taas esiin.
Nuori luutnantti häärää, huutaa, juoksee… Nyt on hänkin valmis lähtemään kahden kanuunan kanssa. Eräs upseeri pysähtää ylempänä ja osoittaa miekankärjellään suuntaa: "Tuonne ylös! Metsän rantaan!"
Jörn Uhl istuu ensimmäisellä kanuunalla, vieressään Fiete Krey.
Ylt'ympäri, lähellä ja kauempana kiirii ja jyrähtelee yhä koko äskeisessä pelottavuudessaan sama ilkeä rätinä, jymähtely ja kova jyske.
Kun he tulevat metsäpolunpäähän ja saapuvat metsänrantaan, kuuluu jyrähtely kaukaisemmalta.
"Tiedättekö minne, aliupseeri?"