"Luulenpa, että tuonne toiselle puolelle."
"Sinne minun täytyy!" sanoo nuorukainen ja kirskuttaa hampaitaan… "Serkkuni toisesta osastosta Kevyitä on kaatunut; huomenna täytyy minun kirjoittaa hänen äidilleen."
"On kaatunut monta, herra luutnantti."
"Hirveä päivä."
Kun he katsahtavat ympärilleen, on toinen kanuuna hävinnyt.
Jyrähtelevä melu on hiukan heikentynyt.
Taivaalta laskeutuu ilta.
Eikä yksikään kohottanut kättään ja manannut aurinkoa ja kuuta, kuten ennen muinoin tuo hurjistunut juutalainen: "Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Ajalonin laaksossa!"
Ei… ei…
He ajavat edelleen ja tulevat oikealla kohdalla ulos metsästä.
Mutta kanuunat palautetaan. Uutta jalkaväkeä seisoo joukoissa ja peittää kentän. Vihollinen on vaiennut.