Fiete Krey nousi ylös, otti hänestä kiinni ja pani hänen istumaan maahan.
"Minä olen ranskalainen", sanoi hän. "O, o…"
"Mitä?" sanoi Fiete Krey ja katsahti ällistyneenä häneen.
"Minä olen Strassburgista."
"No, no rauhoituhan sitte! Istu nyt rauhassa, äläkä vikise." Hän otti siteitä taskustaan ja väänsi jalan suoraksi taas.
Siteet, jotka Fiete Krey otti taskustaan, palauttivat Jörn Uhlin taas itseensä: "Sinä…" sanoi hän… "Kuinka olet sinä täällä?"
"Tulin Hampuriin ihan samana päivänä kun sota julistettiin. Oi, farmiani! Omaa kaunista karjafarmiani. Aivan lähellä Chicagoa, Jörn. Oi, vaimoani, ja molempia kauniita tammojani!… Mutta hiljaa siitä!… No, älä nyt voihkaa, strassburgilainen: en minä enää voi sinua mitenkään auttaa."
Lohmann palasi ja ilmoitti, että tuolla… tuolla ylhäällä… siellä olivat patteria! Hän sammalsi ja hoiperteli.
Luutnantti oli synkeänä tuijotellut eteensä, ja oli silloin tällöin raskaasti valittaen tunnustellut vertavuotavaa kättänsä. "Oletteko haavoittunut?" kysyi hän.
"Enpäs, herra luutnantti."