Silloin kävi Jörn Lisbethin rinnalla tädin ovelle asti. Heillä oli hyvin vähän puhumista keskenään. Jörn kyseli lähemmin, kuinka hän nyt eli, ja Lisbeth kertoi, että täti oli hyvä ja ystävällinen hänelle. Vähän hiljaista ja vähän yksinäistä oli se elämä, ja vähän toiveetonta; muutoin hänen kyllä oli hyvä olla. Tämän kaiken kertoi hän samalla ujolla ja hiljaisella tavallaan, jolla hän aina puhui. Hän kysyi Jörniltä, oliko hän ollut pahoissa vaaroissa, ja kuinka kauan hän oli sairastanut ja oliko hän saanut hyvän hoidon. Jörn vastasi hänen kysymyksiinsä lyhyesti ja niukasti. Lapsuudestaan he eivät puhuneet sanaakaan. Kun Jörn kunnioittavasti antoi hänelle kätensä, muuttui tyttö hiukan omaisemmaksi, piti siitä kauan kiinni ja sanoi: "Kesälomalla tulen Wentorffiin, käyn silloin sinuakin tervehtimässä." Mutta kun Jörn yhä pysyi yhtä vaiteliaana ja hajamielisenä, hellitti hän nopeasti kädestä ja katosi hiljakseen sulkeuvan oven taakse.
Jörn tapasi Fiete Kreyn ravintolassa istumassa. "Oh", sanoi tämä, "luulinpa teidän hyvästijättönne kestävän kauemminkin. Mutta kuten tykkäät!'… Ja nyt vielä muutama sana: en tahdo enää nähdä Thiess Thiesseniä, en Lisbeth Junker'iakaan, enkä myöskään Wentorffia, vaan huomenna matkustan sinne valtameren yli taas."
"Mitäkö?" sanoi Jörn Uhl. "Matkustatko taas, näkemättä vanhempiasikaan?"
"Vanhempani", vastasi hän, "ne ovat jo tulleet maksamaan tarpeeksi minulle. Noh, älä nyt noin ällisty, Jörn, kerronhan kaiken kun vaan kerkiän. Kun viime kesänä ihan ennen sodan alkua tulin Wentorffiin noutamaan pientä perintöäni, kuulin kohta ensiksi tätini vielä ollut kuollutkaan. Joku talonpoikavekkuli oli kirjoittanut väärennetyn kirjeen isälle: tätini olisi kuollut, hänen pitäisi tulla paikalle. Silloinpas pukeutuu Jasper Krey hyvään mustaan takkiinsa ja tulee kaupunkiin. Ja iloissaan siitä että eukko vihdoinkin on kuollut, ostaa hän viis' kuus' komeata ja kallista hautaseppelettä, joissa on pitkät nauhat ja kauniit muistokirjoitukset, menee ne mukanaan kapakkaan ja juo siellä itsensä hieman humalaan ja saapuu semmoisenaan hautaseppeleet käsivarrella ja olalla, tädin tykö. Tämä istuu ikkunassaan. Noh, jatkon voit itse kuvitella… Jasper Krey palaa siis seppeleineen kotiin taaskin. Äiti itkee, Jasper Krey viheltelee. Hän viheltelee ja ripustaa nuo kuusi seppelettä ympärille tuvan seinille: tiedäthän ennaltaan, Jörn, että meillä Kreijeillä on aistia semmoiseen, joka näyttää korealta. Se näyttikin mukavalta, Jörn. Pitkät valkeat nauhat riippuivat pitkin seinää tuolin nojiin asti, niin että mukavasti voi lukea omistuskirjoitukset: 'Silmistä poissa, sydäntä iäti lähellä'… 'Oi rakasta, niinkauan kuin rakastaa voit'… 'Näkemiin asti' y.m.s. Kun yhä istun siinä — keskellä tupaa, Jörn, — ja äiti kertoo tuota surullisen naurettavaa juttua ja minä ajattelen itsekseni: ja tuon vuoksi olet sinä siis jättänyt vaimosi ja farmisi, tuon vuoksi olet sinä matkustanut tuhannen penikulmaa, ja kääntelen ja kääntelen tuoliani siinä ja luen kirjoituksia nauhoissa — sillä jostainhan tahdoin minäkin sentään jutusta nauttia — silloin astuu sisään poliisipalvelija Mariendonnista: 'Sota Ranskaa vastaan! Olet tullut kotiin sopivaan aikaan, Fiete Krey! Saat lähteä mukaan!'…
"Silloin kirjoitin Trina Kühl'ille: 'Niin ja niin ovat nyt asiat ja toivon että palaan terveenä; jos palaan, kannan sinua neljä viikkoa yhtäpäätä käsivarsillani'… Aioin viipyä kolme kuukautta matkalla ja nyt olen melkein vuoden jo hänestä poissa ja olematta kuullut mitään tietoja hänestä. Ethän kai kummastelekaan, jos olen levoton hänen tähtensä, vaikka jätinkin hänet erään hyvän ystäväni huostaan. Wentorffissa ei minulla enää ole mitään tehtävää… Ja vielä eräs seikka, Jörn Uhl! Jos Uhlilla rupeaa tuntumaan sinusta liika kierältä ja kirjavalta, niin älä takerru tänne kurjuuteen, vaan revi silloin vallallesi itsesi ja muuta sinne ylitse minun luokseni."
Mutta Jörn Uhl laski nyrkkinsä pöytään ja sanoi: "Olen kahdennestatoista ikävuodestani asti tehnyt työtä ja pitänyt huolta Uhlista; haluanpa nähdä, enkö voi pelastaa sitä heidän kynsistään."
* * * * *
Seuraavana aamuna matkusti Fiete Krey Ameriikkaan, Jörn Uhl
Wentorffiin. Kun juna oli lähtenyt Jörn Uhl mukanaan, lähti Thiess
Thiessen taas käymään kaduille ja etsimään.
Niin etsi hän kahdeksan vuotta, sillä välin kuin Peter Suhm, Hansin poika, hoiti isännyyttä Aulangolla.
Usein tuli hän, polttavan koti-ikävän pakoittamana, hevosella tai jalkaisin Aulangolle, seisoskeli talon joka nurkassa, veti ilmaa rintaansa, meni ylös metsään ja alas rämeikköön, kävi tervehtimässä Jörn Uhlia Wentorffissa, järjesti monellaista ja näytti valmistauvan jäämään sinne, ja jäikin neljäksi jopa joskus kahdeksaksikin viikoksi paikalleen. Mutta sitte kävi hän levottomaksi ja unettomaksi, repi lopulta itsensä joka kerta yhtä suurella tuskalla irti kotiseudustaan, ja eleli taas saman katkeran koti-ikävän kalvaamana tuolla suuressa kaupungissa, asui taaskin pienessä huoneessaan rautakamiineineen, turpeineen ja seuroineen ja teki taas etsintäretkiään noilla pitkillä kaduilla.