"Löytyykö niitä hyviä?"
"Tyttö, väitätkö sinä, ettei minun mieheni olisi hyvä muka?"
"Niin! Isäntäkö, jaa?"
"Vaiti nyt! Vai arveletko, että minun pitäisi ruveta sinun kanssasi kinaamaan miehestäni? Katso eteesi vaan, että saat itsekin: taitoa siihen tarvitaan, usko se… Mutta minun pitää käydä vasikkoja katsomassa."
Nyt hän oli navetassa nuorimman vasikan luona. "Kohta he sinulta äidin riistivät, pieni punapää parka. Ime nyt… taikka saat. Minä olen sinun äitipuolesi… Noh… nyt käy hyvin jo. Saitko kylliksesi jo? Pane nyt maata ja nuku. Laulaisinko sinulle. Taidan kylliksi kehtolauluja siksi kun niitä tarvitsen. Älä nyt katsele noin tuhmasti minua, punapää, ei minulla ole aikaa. Kun isäntä astua taapustaa pitkine koipineen ohitsesi, sano hänelle terveiset silloin ja sano että hän on aika velikulta. Kun kasvat suuremmaksi, niin rehki sitte hänet kanssasi lampeen, kuten teki viime kevännä veljesi. Hän on hyvästi ansainnut sen minun tähteni. Mitä hän on tehnyt minusta?"
Kun hän seisoi pyykkiastian ääressä, tulivat päivätyöläisen pikkulapset omaisesti juttelemaan hänen kanssaan. He puhelivat hetken keskenään, sitte rupesivat lapset kuuntelemaan. He olivat kuulleet heikkoa piipitystä.
"Kuules, naapuritäti, mikä piipittää?"
"Kuunnelkaas?"
"Täti, missä oikein piipittää?"
"Kuunnelkaa, kuunnelkaa!"