"Täti, sinussa piipittää, sinun rinnassasi."
Silloin polvistui hän lasten eteen, avoi pukunsa rinnalta ja näytti heille pienen kananpojan, jonka hän oli löytänyt puol'paleltuneena ja jota hän lämmitti rinnallaan. Se piipitti ääneen, kun hän laski sen villahuivissa maahan.
Lapset ihmettelivät, ja Lena Tarn nauroi ja sanoi: "Teidän pitää kertoa äidillenne: Äiti, naapuritädissä piipittää."
Se on sanantapa, jota käytetään kun nuori vaimo odottelee perillistä.
Loppupuolla elonaikaa tuli kylään puimakone. Oli silloin kylässä eräs itara emäntä, joka mielestään oli maksanut liikaa silkkipuvustaan, ja joka nyt tahtoi korvata tappiotaan koneella palvelevain kolmenkymmenen työmiehen kustannuksella. Sitäpaitsi oli hänellä vielä ruukullinen härskääntynyttä rasvaa. Niinpä paistoi hän siitä huonossa voissa sitkeitä ja kovia pannukakkuja. Miehet nuustivat niitä, maistoivat hiukan, nousivat penkeiltä ja naulasivat kaikki seitsemänkymmentäkaksi pannukakkua suurelle tuvanovelle, tarttuivat taas köysiin ja vetivät koneensa kovaäänisesti laulaen pihalta. Nyt lähti koneenkäyttäjä pitkin kylää kyselemään uutta työtä arvaten hyvin, että sitä olisi vaikeata saada: eräs isäntä, jonka vaimo keitti niukasti, aikoi käyttää asemaa hyväkseen, tinkiäkseen maksusta, toinen taas luuli menettelevänsä viisaasti, jos hän vielä jätti viljan lyhteisiin. Etenkin emännät olivat vastahakoisia: "Eihän sitä noin vaan ilman muuta voi puhaltaa ruokaa kolmellekymmenelle miehelle! Kahden tunnin päästähän on päivällisaika jo."
Niinpä tuli koneenkäyttäjä neuvottomuudessaan Jörn Uhlinkin luokse.
Tämä meni kyökkiin. "Mitä arvelet, Lena Tarn?"
"Sopiiko sinulle?"
"Sopii, sopii. Tuon pavut viidessä kuormassa pellolta suoraan koneelle."
Lena käännähti vielä kerran ympäri, katsahti läpi kyökin kellaria kohden: "Tulkoot. Saavat syödä tuntia myöhempään."
Puolen tunnin päästä surisi ja jyskyi kone. Lyhteet lentelivät, ja raskas mustavilja valui virtana säkkeihin.