— Isäkö ja?
— Isä ja.
— Oletko varma siitä?
— Olen. Fiete Krey sanoi.
Elsbe polkaisee jalkaansa maahan ja on niin kiihkoissaan, ett'ei tahdo ensimmäinen tavu kieleltä lähteä.
— T… tiedätkö sen ihan varmaan, Jörn? Niin hirmuisen varmaan kuin että minä olen tässä?
— Tiedän.
— Miks'ei hän sitten pitänyt huolta?
Jörn hyppää kappaleen matkaa kauemmas nummelle ja sanoo lujaan, kasvot toisaanne: "Siks'että oli päissään."
Eivät he ymmärrä vielä kumpikaan koko tuon sanan merkitystä. Mutta kotona he ovat usein kuulleet veljien sanovan semmoista kuin: "Päissään oli, senkin retvana", tahi: "Päissäs olit eilen sinäkin." Se mahtaa olla jotain hirmuista. Eivätkä he siitä enää mitään puhukaan. Jörn virkkoi viimein: