Jörn ja Elsbe huutamaan silloin: "Ei, ei!" ja tarttuvat Fieteen kiinni.
Silloin astuu Hannu pöydän ääreen ja uhkailee: "Jos et sinä tule mukaan, niin minä kerron isälle, mitenkä sinua täällä joka ilta syötellään maha täyteen. Renkituvassa sinun oikea paikkasi olisi."
Mutta silloin luo Wieten tuiman katseen silmälasiensa yli tuohon pitkään, tuhmaan, kömpelöön poikaan ja näyttää ovea: "Tiehes sinä! Tämä on minun valtakuntaani. Ja jos sinä kerrankaan vielä tulet tänne, niin minä sanon isällesi, missä sinä, senkin nulikka, taas viimekin yönä rentustelit. Tyhjäntoimittaja sinä olet, ja kaikkein vähimmin teistä kolmesta sinulle kunnian kukko laulaa."
Ja välisti Wieten oikein uhaten kätensäkin kohottaa ja virkkaa: "Sen minä sanon, että tähkäpäitä te vielä vieraan pellolta poimitte, hengissä pysyäksenne."
Mutta talon poika se nauraa vain, ja menee sitten tiehensä. Ja nyt on taas rauha maassa.
— Kerro nyt, Fiete, matkoistasi! — sanoi Jörn.
— Ei, — sanoi pikku tyttö painavasti. — Ensin kertoo Wieten, sitten kerron minä, ja sitten kertoo Fiete.
— No ann' soittaa sitten!
Wieten penkoo paikkauksissa, ottaa milloin kerän, milloin toisen, vetelee lankoja sukan reikiin ja kertoo milloin tarinan, milloin toisen, tänään tämän:
— Ennen vanhaan se Schenefeldin emäntä kertoi tämmöisen jutun: Oli kerran talonpoika, joka oli yhdessä pirun kanssa vuokrannut tilkkusen maata kahdeksi vuodeksi. Sanoo tuosta sitten piru talonpojalle: "Muokkaahan sinä maa ja kylvä. Sitten heitetään arpaa, kumpiko ne maanpäälliset saa ja kumpiko sen, mikä maassa." No arpaa heitettiin. Piru sai tietysti enimmän silmiä ja sen mukaan hänen piti saada maanpäälliset. Talonpoikapa otti ja kylvi peltoon pelkkiä punajuuria. Syksy kun tuli, niin piru sai naatit.