No äläs huoli! Kuluu vuosi, niin jo he taas arpaa heittävät. Nyt heittää piru tietysti niin, että hänelle tulee vähimmin silmiä, ja sen mukaan mikä maassa, se pirulle. Taas se talonpoika ottaa ja kylvää peltoon pelkkää nisua. Syksy kun tuli, niin pirulle juuret.
Nyt piru haukkui sen talonpojan pahanpäiväiseksi ja sanoo sitten viimein: "Huomenissa minä tulen taas, ja sitten ruvetaan kynsisille."
Tuosta miehelle hätä käteen.
Mutta emäntä huomasi, että yhähän tuolla ukolla oli käsi korvallisessa, ja että ylen oli mies murheissaan. Kysyi tuosta jo: "Mikäs sinulla siinä niskassa?" Mies sanoi, että niin ja niin: huomenna muka pitää pirun kanssa ruveta kynsisille. Emäntä sanoi: "Älä ole tietääkseskään! Kyllä minä hänen kanssaan asiat selvitän."
No äläs huoli!… Emäntä istuu siinä ja vuottelee ja on olevinaan hyvin äkäinen.
Piru tulee kuin tuleekin ja sanoo: "Mikäs teitä vaivaa, emäntä kulta?" "Niin, sanoo se emäntä, katsos nyt, kun otti ja teki tuommoisen raon minun kauniisen tammipöytääni, se meidän ukko. Minun, sanoo, pitää ruveta yhden miehen kanssa kynsisille", sanoo. Ja koetteeksi sitten viiltää tuollaisen raon koko pöydän halki sakarisormen kynnellä.
Piru vilkaisi oveen päin. "Missä se teidän ukko on nyt?" kysyy.
"Jaa, että missäkö on?" sanoo emäntä. "Tuonnehan se läksi pajaan kynsiänsä hiottamaan."
Piru ei kuin ovelle hiljakseen hiipas ja sitä tietä pellolle.
Fiete Krey ja pikku Elsbe istuivat ääneti, tuijottaen Wieteniin. Jörn ei juttua loppuun kuunnellutkaan. Hän yritti asettaa päällekkäin kahta villakerää, yritti yhä uudestaan ja oikein huokasi, kun viimeinkin onnistui.