Siten seisoi Jörn Uhl tuntimääriä poppelien varjossa, siellä jossa ajotie taittaa luville, samassa paikassa, jossa hän oli seisonut sinäkin iltana, kun palasi sotaretkeltä.
Mutta kun oli jo tultu sivu puoliyön, saapuivat paikalle molemmat Hargen Folkens'in rengit ja ne kertoivat että he tänä iltana kello seitsemän tienoissa palatessaan pelloilta ja kuullessaan tuon kamalan jyrähdyksen, olivat selvästi nähneet, että salama oli iskenyt Uhliin. He olivat nähneet kuinka poppelin oksa tai palanen kattopahvia tai jotain muuta oli singahtanut irti. He olivat kohta pysähtäneet ja odottaneet, että tuli lieskahtaisi esiin, ja olivat olleet hyvin ihmeissään, kun ei mitään ollut näkynyt. Uhlin pikkurenki myöskin kertoi, että ukkosenisku melkein oli ollut lyödä hänet kumoon, kun hän oli kulkenut talon ja luvan väliä ja että hän oli ollut huomaavinaan hiukan savua toisessa päätyssä, ja että hän pihalla oli ollut tuntevinaan palaneen käryä. Nämä puheet levisivät nopeasti. Monet menivät nyt puhuttelemaankin Jörn Uhlia, ja kertoivat hänelle, mitä olivat kuulleet; tiesivät kertoa toisistakin samallaisista tapauksista ja koettivat rohkaista häntä.
Kun ilma aamupuolella yötä rupesi viilenemään, hajausi väki.
Kun taivas harmeni, lähti Jörn Uhl tietä Jasper Kreyn tuvalle. Taivaalla näkyi vielä muutama tähti, ne tuikuttivat sieltä taivaalta kuin raukeanväsyneet, kiiltoisat silmät kalpeissa, liiaksi valvoutuneissa kasvoissa. Kun hän tuli ovelle, astui Wieten häntä vastaan. Mutta Jörn oli jo ennättänyt nähdä hänen ylitsensä ja huomannut kynttilät ja muut valmistukset. Hän sysäsi hellävaroen Wietenin syrjään ja astui vuoteen ääreen ja katseli kauan isäänsä. Sitte palasi hän taaskin Wietenin tykö, otti hänen kätensä ja piti sitä kauan kädessään ja sanoi hellästi ja hiljaa: "Onpa hyvä toki, että vanha äitini vielä on elossa."
* * * * *
Päivää jälkeenpäin, kun hän oli saanut kaikki valmiiksi hautajaisia varten ja selvittänyt tulipaloa koskevat asiat, nousi hän illempana Ringelshörnille, istahti kivelle, joka seisoi tien puolessa pitkän harmahtavan ruohikon keskellä, hengähti syvään ja voimakkaasti, ja antoi ajatustensa lähteä minne itse mielivät ja ihmetteli, kuinka rauhaisalta ja ihanalta maailma tuntui.
Kun hän jo oli istunut pitkän aikaa siten, kuuli hän, että mäen takaa lähestyivät jotkut ajopelit. Ajaja puheli ääneen juhtainsa kanssa: "Noh, ravatkaa vielä vaan! Ravatkaa nyt vaan kaikkityyni. Uhl on palanut ja Klaus Uhl on kuollut, ja nyt alkaa Jörn Uhlin elämänhistoriassa uusi lehti. Ja jälellä olevasta voin sanoa… He-heijaa, Jörn! Siinähän sinä istutkin? Ja näyt jo osaavan hieman nauraakkin vai?"
"Thiess!" sanoi Jörn… "Haudataan nyt ensin kuollut, niinkuin sopii. Sitte on aikaa tutkistella, millä mielialalla minä mahdollisesti olen."
* * * * *
Kun hautajaisten jälkeen Uhlien ja heidän sukulaistensa pitkä saattue oli hajaunut kirkkotarhalta ja hauta jo luotu umpeen, palasivat Jörn Uhl ja Thiess ja pikku lapsi Lena Tarnin haudalta vielä kerta Uhlien perintöhaudalle. Uutta hautaa peitti korkea seppelekumpu.