Kun nuoren metsän ylitse, joka lepää lumen ja jään peitossa, alkaa puhaltaa lauhkea länsituuli, silloin rupeaa kuusissa ylhäältä alas saakka hiljaa risahtelemaan ja halkeilemaan: ne eivät tahdo taipua, niiden täytyy murtua Mutta tuo lempeä lauhkea tuuli hiipii ja hyväilee jokaista jäänkidettä, silittää ja sulattaa. Ja kuinka käykään, lempeys voittaa kaikkialla maailmassa. Rakkaus voittaa. Helähtely ja särentely ja aseitten kalske taukoo. Jääkiteet antavat kirkkaitten peitsiensä vaipua, niiden haarniskat sulavat, silmät herkkenevät kyyneliin, ne antauvat lempeän hyväilevän ilman syliin. Jos nyt käy metsässä, kuulee, kuinka liukuu ja putoilee ja kuinka koko metsässä ääntelee ja lepertelee ikäänkuin puhuisi se matalasti ja yksiäänisesti unissaan.
Ihanaa on nähdä ja kuulla, kuinka metsä sulaa. Ihanampaa on vielä olla näkemässä ja kuulemassa, kun sulaa ihminen.
Thiess Thiessen seisoi seuraavan päivän iltapäivällä Jörn Uhlin vuoteen ääressä, ja sanoi: "Sinäpä menestyksellä Thiessenilaiseksi rupeat, Jörn. Nyt olet yhteen otteesen nukkunut kahdeksantoista tuntia."
"Missä poika on?" kysyi Jörn.
Se oli paikalla jo: "Isä", sanoi hän, "nyt sinä olet nukkunut kuin unikeko. Olen jo kymmenen kertaa ollut täällä sinua katsomassa, seitsemän kertaa yksin ja kolme kertaa Thiessin kanssa."
"Näetkö", sanoi Thiess, "joka taholta yhtäläistä tunnustusta!… Minä kävin aamupäivällä jo taas Sankt Mariendonnissa. Seppä ei ollut vielä saanut maksua viimeisestä lapiostaan, annoin hänelle taalarin."
Jörn Uhl nousihe pystyyn: "Sitä ei minulla ole maksaa sinulle takaisin."
"Rupeatko jo huolehtimaan taas?"
Silloin heittäysi Jörn taaskin pitkäkseen ja nauroi. "Varonpa itseäni siitä. Kaikki on turvissa nyt! Isä ja Uhl, tämä pieni poikani tässä ja Wieten! Eikä velkoja ollenkaan, eikä yhtään vihamiestä! Kaikki on selvää ja suoraa, ihan selvää ja suoraa. Niin selvää ja suoraa kuin palanen reikäleipää. Toistaiseksi saat sinä pitää meistä huolen."
"Selväähän se: te jäätte tänne, ja me elämme hupaisesti edelleen ja odottelemme, mitä tuleman pitää."