"En olekkaan", vastasi poika, ja nyökäytti päätään.
"Poika", sanoi Heim ja oikaisihe suoremmaksi, "osaatko kertomataulun.
Sanoppas mitä tekee yks' kertaa seitsemän."
Poika sanoi.
"Noh ja", sanoi Heim. "Se oli oikein… saat nyt lähteä ja ota kiitokset myöskin. Ja tästä saat pari groschenia."
"Isä sanoo, ett'en saa ottaa vastaan rahaa."
"Mitä? Te ette kai tarvitse mitään rahaa? Mitä? Teillä on kai siellä alhaalla enemmän kuin minulla? Maksatte siellä kai kirjavilla kivillä ja kultarakeilla, vai? Luulen… luulen ihan toden totta, ett'ei sinun laitasi ole ihan oikein. Sanoppas, mitä olet syönyt tänään?"
"Papuja ja silavaa", vastasi poika ja paljasti kaikki hampaansa.
"Tuo nyt ainakin kuulostaa ihmiselliseltä." Poika hypähti ylös ja lähti juosta livistämään ylös mäelle.
Heim Heiderieter jälestä. "Poika", huusi hän, "sanoppas: näitkö äsken tuon kimon, joka kulki täällä?"
"Kimo?" huusi poika, "kimo? Ei se mikään kimo ollut. Oli valkea hiekkatilkku. Katsos… tuo tuossa. Näyttää vaan kaukaa kuin kimo."