"Mutta minä väitän: tämä selitys on marskilaisten hulluutta ja Uhlien parjausta, sillä Uhlit ovat ylönkatsoneet Kreijiläisiä hamasta siitä asti kuin muistaa taitaan.
"Minun ajatukseni mukaan on luultavampi, että Kreijit polveutuvat Wendien kansasta, jonka sanotaan muinaisina aikoina tehneen suuria sotaretkiä hamaan tähän maahan saakka. Ja tainkaltainen conclusio on minussa syntynyt tavalla kuin seuraa: ensiksi, että heillä on, ymmyrjäiset, pyöreät päät ja melkein itsekullakin kierot silmät; siksi toiseksi, että kylän läntisessä päässä, Wodanin nummen puolella, Ringelshörnin juurella seisoo kolme taloa erinänsä, nimittäin koulu, Uhlien kantatila ja Simon Kreyn mökki, joita yhteisellä nimellä, merkillistä kyllä, Wentorffiksi kutsutaan, joka silminnähtävästi on yhtäpitävä Wendendorfin kanssa. Vihdoin ja kolmanneksi, että Wentorffissa, Ringelshörnin kupeella, löytyy vanhoja maavalleja — mea opinione skantsausten jäännöksiä — joissa Uhlien ja Kreijien lapset vielä tänäkin päivänä keskenänsä tappeluksia pitävät.
"Uhleista ei ole sen enempää sanomista kuin että heillä on marskeilla uljaat kartanot ja tukka niin keltainen kuin rukiin olki, mikä vaimoissa kyllä usein kauniilta näyttää, ja että he ovat pitkää, rotevaa ja korskeata kansaa. Vasta äskettäin oli yksi heistä Meldorfin markkinoilla krouvissa joutunut riitaan, ja siinä oli joku hänelle sanonut: 'Uhl sinä olet! Uhl sinä olet! Sinähän saat tehdä, mitä ikinäs tahdot!' Silloin oli hän astunut keskelle lattiata, lyönyt rintoihinsa ja vastannut, sanoen: 'Uhl minä olenkin, ja siitä minä kiitän Jumalaa!'
"Uhlit ylönkatsovat kreijiläisiä eivätkä tervehdi heitä, ei kättä kohottain eikä hattuakaan nostain. Ainoastaan kerran vuodessa, laskiaisjuhlina, jolloin kaikki maa surkuteltavan hulluttelemisen ja ylenpalttisen maljankallistuksen valtaan itsensä jättää, silloin valjastavat Uhlit hevosensa, pistävät ajoneuvoihinsa olkien väliin sianliikkiöitä ja voipyttyjä ja niin tulevat heidän puolisojensa kanssa eli ilman heitä Sankt Mariaan ja mässäävät ja mellastavat Kreijien kanssa ja Kreijien tykönä, kulkevat käsikynkkää talosta taloon ja kutsuvat sitä: 'orpanoimiseksi'. Kahdeksaan päivään ei Sankt Mariassa muuta kuulu kuin huutoa ja lauluja. Ja silloin he ovat niin ystävällisiä keskenänsä ja niin hyväntahtoisia, että minunkin on vaikea itseäni heistä kaukana pitää, ja siksi minä olen jonkun kerran valjaita väljentänyt ja ynnä heidän kanssansa hiukan lystiä pitänyt, in finibus pastoralibus. Mutta seitsemäntenä tahi kahdeksantena päivänä alkaa hirmuinen tappelus. Ringelshörnillä se viimeinen kamppailu kamppaillaan. Sieltä vihdoin ne viimeisetkin Uhlit takaisin marskille lentävät [katso ed. viittaa sanaleikkiin]. Ja silloin Kreijit jälleen tykökuuluvat Sankt Mariendonniin.
"Minä en voi Uhleja sietää. Minä pelkään joka kerta kuin joku heistä pappilaan tulee, ja minun iloni on suuri, ett'ei heistä kovinkaan moni minun seurakuntani jäseniä ole. Kaikki pastores marskilla heidän päällensä valittavat. Mutta minä, quamquam saepe ab his collegis vexatus, olen iloinen, kun minä sunnuntaina saarnastuolista katselen noita pyöreitä punapäitä, tätä kansaa, kuin kauppaa käy liiatenkin rievuilla ja harjoilla ja luudilla, tätä Kreijien kansaa."
Sen verran kastekirjassa. Minkälainen pastori Petrus Momme Lobedanz lienee ollut luonteeltaan, ja millainen hänellä oli arvostelukyky, siitä ei ole enää mitään tietoa.
* * * * *
Harvoin Fiete Krey kouluun saapui. Hänen isällänsä Jasper Kreyllä, oli aina syitä ja selityksiä varalla. Milloin hän välttämättömästi oli tarvinnut poikaa milloin ei pojalla ollut saappaita. Niinpä Fiete melkein vain talvella pääsi kouluun, kun Wieten varhain aamun pimeässä hyppäsi tien poikki Kreyn taloon ja sanoi: "Niin on taas paljo lunta, ett'en minä saata lapsia laskea yksin menemään; tulkoon Fiete tänään heidän kanssaan." Fiete kavahti ylös, pisti päälleen paikatun takkinsa ja alkoi uunin luona vetää suuria saappaita jalkaansa, tömistäen ja kolisten. Mutta isä Krey se marmatti:
— Ei minun passaa tänään päästää poikaa ensinkään.
— Ei passaa vainen? — virkkoi Wieten pisteliäästi. — "Oikeinko se pakkanen tänään niin kovin puraisi kiinni? No ei auta, täytyyhän minun sitä sulatella." Hän laski pöydälle ne kolme groshenia, jotka hänellä oli olleet jo varalla kourassa, ja joista, vanhan suostumuksen mukaan, poika saa yhden osan ja isä kaksi, ja läksi Fieten kanssa Uhliin.