— Käy tänne istumaan! — virkkoi hän. — Täällä me ollaan turvassa, niin, niin, turvassa vainenkin uhkeilta Uhleilta! — Emäntä naurahti. — Käyhän tänne pöydän ääreen. Mitenkäs siellä nyt ne lehmät? Onkos iso Musta jo ollut valjaissa? Mutta sano nyt jotain! Kerro, niinkuin olisit koko Aulangon tuonut tulessasi.
Veli vastasi ja teki kaikesta selvää. Se oli hilpeätä haastelua kotilieden ääressä, sill'aikaa kuin etuhuoneista kuului lasien kilinää ja puhetta ja kiireistä astuntaa.
— Jahkas minä, — virkkoi veli sitten, — jahkas minä pistäyn tästä pilkistämässä, miten ne siellä kyökissä hääräävät, ja miten on tallissa laita. Wieten saa panna minulle hiukan syötävää kyökkipöydälle, ja sitten käväistään rengin kanssa katsomassa vasikoita ja varsoja. Minä otan Jörnin mukaani. Pysy sinä täällä.
Hän otti poikaa kädestä ja läksi ulos. Kyökin ovessa törmäsi muuan pieni, tanakka poika hänen polviansa vasten.
— Tää on Kreijin miehiä, tää — sanoi Thiess; — näkeehän sen: suurpää semmoinen ja punatukka.
— Se on Fiete Krey, — selitti Jürgen. — Me leikitään yhdessä.
— Tulkoon sitten meidän kanssa syömäänkin, — virkkoi Thiess, käyden istumaan kyökkipöydän ääreen. Hänelle tuotiin lautasellinen lihaa. Thiess sijoitti sen polvilleen. Pojat istuivat hänen vieressänsä.
— Onkos tää sinun poikas, Trina Krey? — kysyi Thiess.
Päiväläisnainen kääntyi kasvot hehkuvina takan äärestä hänen puoleensa. — Minun on, — puheli hän. Tää on viides. Kuushan minulla niitä on.
— Johan sitä on joukkoa siinäkin, Trina; on maar työmiehelle, joka talvisin luutia laittelee ja harjoja tekee.