— Miks' niin?
— Sinulla kun on samanlainen kimeä, piipittävä ääni kuin tyllilinnulla, tiedäthän sillä, jota kirjoissa sanotaan rantaraukuksi. Niin sinäkin piipität.
He pitelivät vielä kiinni toisistaan ja katselivat naurahdellen toisiansa. Silloin alkoi läheisestä puusta äkkiä kuulua talitiaisen sirkutusta. Se sirkutti niin kovaa ja hätäisellä äänellä, että kaikkien silmät kääntyivät sen puoleen. Se istui pienen männyn ylimmällä oksalla, kallisteli päätään puoleen ja toiseen ja katseli alas. Ja sitä kohti katsahtaessaan, lapset näkivät jotain ruskeankellertävää kulonkarvaisessa ruohikossa. Kaksi silmää hehkui kolmikolkkaisessa päässä, sanomattoman älykkäästi katsellen ketunpyytäjiä, jotka seisoivat siinä suu auki. Thiess seisoi silmät siirallaan ja kankeasti pidellen pyssyä loitompana luotaan ja laukaisi hurjasti hiekka-aukosta sisään. Fiete Krey tarttui kahden käden harmaasen, rautakantaiseen kenkäänsä, nykäisi sen jalastaan ja viskasi sen vimmattua vauhtia perään.
— Peiakas! — sanoi Thiess. — Silläpäs oli koko pitkä häntä.
Elsbe lyö kätensä yhteen.
— Ettäs sanot! Mutta niin se aina käy, kun me ollaan täällä; sinulta menee nurin kaikki tyyni.
* * * * *
Talo, missä Thiess Thiessen oli elänyt melkein koko ikänsä, ja pää, jota Thiess Thiessen hartioillaan kantoi, — ne olivat merkillisesti yhdenlaisia. Ratkaisematta vaan jäi kaikiksi ajoiksi, mikä niistä toisensa mukaan oli muodostunut: oliko Thiessen pää monen pitkän vuoden kuluessa käynyt tuon vanhan, rakkaan talon näköiseksi, vai oliko talo hieman ottanut haahmoa Thiessistä.
Thiess Thiessenin talo oli pitkä ja kaita; korkea, tumma olkikatto roikkui syvälle alas pienten, vilkkuvain akkunain yli; edessä oli pikkuinen otsikko, rajapiirteille raju. Thiess Thiessenin pää oli hyvin pitkä ja kaita, ja tuo pitkä, tumma tukka roikkui korvain yli ja otsan yli kirkkaille, vilkkuville silmille saakka; nenä oli pieni ja elleihän rajapisteilleen raju, niin ainakin uhkea: hieno, pyöreävartinen nenä pienissä, näivettyneissä, kuihtuneissa ja käpertyneissä, naismaisissa kasvoissa.
Elsa se oli jo yhdenkin kerran sanonut hänelle: "Niin on sun pääsi justiin kuin talosikin."