— Jos tässä tällä lailla vitkaillaan ja viivytellään, — sanoi hän halveksivasti, — niin ei tule valmista yhtään mitään.
Lähdettiin ulos ja siirrettiin ruuna alempaan liekaan. Säleaidan veräjällä syntyi koko tungos, kaikki kun tahtoivat päästä yht'aikaa siitä, nuori ruuna myös. Mutta säveä oli hepo eikä tehnyt heille mitään, ei edes hätkähtänyt, vaikka pieni Lisbet kiljaisi, kun se tuli häntä liian likelle.
— Ja nyt venettä katsomaan!
— Ylen on mulla siro vene, lapset. Se on paras ja suurin, mitä koskaan on minun käsistäni lähtenyt.
Vene oli tummanruskeassa rämelammessa, rantaan kytkettynä, niinkuin olla pitää. Muodolleen se oli kaukaista sukua vasikankaukalon kanssa, ja haisi jo kymmenen askeleen päähän pieltä, jota oli valettu jok'ikiseen saumaan. Keskellä venettä kohosi välikannelta masto, ja sen nenässä liehui keltainen silkkilippu, mummovainajan esiliinasta leikattu. Etukannella oli neljä tykkiä, jotka kylänseppä oli juottanut yhteen Mannesmannin putkista, ja joissa kirkkaaksi viilatut sankkireiät välkkyivät.
Erinomaista! Kaikki kiittelemään Thiessiä. Nyt hän on, sanottiin, kerrankin saanut jotain kunnollista aikaan. Jörn lyödä lapautti hyvillään polviinsa ja olisi heti kohta astunut veneesen. Pieni Lisbet se vaan loi epäileviä silmäyksiä tuohon, monesta kohden paikkailtuun, kirjavaan astiaan, heilautti pientä, vaaleatukkaista päätänsä ja sanoi: "Min'en siihen mene."
Silloin teki Jörnin mieli taaskin ottaa hänestä kiinni, mutta Lisbet peräytyi ja pyöritti pyytävästi päätään, niin soman vakavasti, että Jörn heti luopui aikeestaan.
Thiess oli jälleen innokkaalla tuulella. Hän ei mielinyt päästää mainettansa kutistumaan ja sanoi:
— Ensimmäisen reissun teen minä yksin.
Hän nousi verkalleen kaukaloonsa ja asettui varotellen istumaan, oikaisten jalkansa välikannen alle.