— Ettäkö? — huudahti Thiess, katsoen Wieteniin, silmät pyöreinä päässä. — Ettäkö haikara jo? — Yhdellä hyppäyksellä hän ponnahti pöydän äärestä, sysäsi pihanpuolisen oven auki ja riensi talliin.
Parin minutin perästä hän palasi, yllään vanha, ohut, keltaisen ruskea matkamekko ja päässä ketunnahkainen reuhka suurine korvalappuineen syvässä otsalla.
— Olkaa te siskolle apuna, te kumpikin, — virkkoi hän kiireesti. — Kuulettekos? Auttakaa häntä kunnollisesti. Taaleri sinne tai taaleri tänne, siitä minä viis, vaikk'onkin nyt tarve ja vasikat huonossa hinnassa.
— Etkös jää vuottamaan, Thiess, miten käy?
— En maar, en maar… Sano terveisiä! Mull'on hevoset jo valjaissa, eihän… eihän minusta mitä sellaiseen. Onnea vaan! Onnea vaan ja lykkyä!
Hän puisteli päätään — ketä lienee päivitellytkään, itseänsäkö vai siskoansa vaiko koko maailmaa — ja läksi kiiruimman kaupassa tiehensä. He kuulivat hänen astua kolisevan suurissa, raskaissa saappaissa poikki pimeän välikön ja väliin kompastelevan.
* * * * *
Vieraat olivat syöneet ja juoneet ja istuivat nyt korttipöydissä. Suuria ja somia kasvoja, joukossa ylpeitä ja kauniitakin. Talon kolme isoa poikaa seisoivat pelaajain takana ja katsoivat kortteihin. Hyväntahtoisesti heiltä kysyttiin välisti neuvoa. He nyökäyttivät ymmärtäväisesti päätään, nauroivat muitten mukana ja kaatoivat punssia laseihin.
Jo alkoi puhe käydä kovaääniseksi; jo kerrottiin korttipöydissä kaskuja; jo ruvettiin pelaamaan kevytmielisesti. Uhkeita hopearaha-kasoja siirreltiin kesken naurua ja sättimistä pöytäin laidasta toiseen.
Muutamat pysyivät tyyneinä ja selväpäisinä. Ne olivat varsinaisia pelipukareita, jotka tahtoivat saada moniaan kolikon mukaansakin. Ne istuivat hajallaan toisistansa, eri pöydissä, he kun eivät toisiltansa olisi mitään voittaneet. Heidän joukossaan oli kaksi tyyniluontoista, älykästä pelaria, ja näillä on tänäkin päivänä upeat hovitilat lehmusten suojassa Marnin marskilla. Toiset kaksi olivat kavalia ja kehnoja miehiä; he kurkistelivat kevytmielisten lehtiin ja pettivät heitä. Toinen heistä joutui sittemmin maineen mantuineen hampurilaisten asiamiesten käsiin, sellaisten, jotka olivat vielä kavalampia ja kehnompia kuin hän. Toinen, nykyjään jo kahdeksissa kymmenissä ja puolisokeana, pelaa poikansa rengin kanssa tallissa kymmenen pennin kuutta-lehteä ja joutuu surkeasti tappiolle.