* * * * *
Samana iltahetkenä istui Hampurissa, muutaman korkearakennuksisen kadun varrella, aivan Pietarinkirkon vierellä, eräs nuorukainen eräässä kirjakaupassa ja odotteli vanhimpana oppilaana, tavallisen myyntiajan jälkeen, ilmestyisikö vielä joku myöhästynyt ostaja. Hän oli papin poika Lüneburgin kankaan rajamailta, oli saanut kasvaa vapaasti ja oli aikaisin joutunut riitaan latinan kanssa. Mutta saksankielisistä kirjoista hän piti, ja sitä enemmän, mitä kirjavampia ne olivat. Isänsä oli silloin toimittanut hänet kirjamyymälään Pietarinkirkon luona, joka oli kirjoja täynnä lattiasta lakeen saakka. Hän oli mielellään mennyt sinne, mutta pianpa selveni, ett'ei tämäkään vielä ollut hänen oikea elämänihanteensa. Kirjoja löytyi yllinkyllä, ja hän sai kyllin selailla niitä, saipa hän iltaisin toisinaan ottaa jonkun niistä, joka miellytti häntä, mukaansakin, ja lukea sitä, mutta kaikki muu puuttui, puuttui ikäänkuin oikea side niiltä kirjoilta: avara kangas ja harmaat heinäladot ja leikkikenttä santanummella. Silloinpa tuli nuorukaiselle ankara koti-ikävä.
Niinpä istui hän tänäkin iltana myymälän perällä kulmauksessa, jonka portaat muodostivat, ja luki muuatta kirjaa, jonka nimi oli: "Varpuskadun historia" ja jonka eräs Wilhelm Raabe oli kirjoittanut, hän luki ja luki, eikä enää ollut Hampurissa, oli kaukana Pietarinkirkosta ja leikki olkikattoisen pappilan luona, kiipesi koivuun, joka kasvoi vallin Vierellä ja katseli kauas yli maiden lähimpää kirkontornia. Silloin aukeni myymälän ovi ja nuori, hänen ikäisensä työmies, voimakas lyhytkasvuinen nuorukainen, joka oli pukeunut harmaaseen työpukuun, ja jolla oli pyöreät verevät kasvot, virkeät uskaliaat silmät ja punerva tukka, ilmestyi tiskin ääreen ja katsahti häneen. Kun lüneburgilainen hitaasti nousi ylös, latoi ostaja melkoisen kasan hopeakolikkoja pöydälle ja sanoi: "ottaisin tämän edestä kirjoja."
"Kirjoja?"
"Niin juuri, kirjoja! Kirjoja! Tiedättekö, onko joku Theodor Storm kirjoittanut mitään kirjaa?"
"Storm? On kyllä. Se on kirjoittanut novelleja."
"Novelleja? En tietä, mitä ne ovat, mutta pelkään ett'eivät ne ole niitä kuin tarkoitan. Tahdon puhua suoraan. Olen juoksupoikana täällä eräässä liikkeessä, täällä Heikinkadulla ja olen odottanut, että kerran saisin tavata teitä kahdenkesken. Asia on näin: meillä on siellä kotona eräs vanha tyttö, oikeastaan on hänen nimensä 'Penn', mutta hän tietää niin uskomattoman paljon että on ruvettu kutsumaan häntä Älypää Wieteniksi. Tämä sama Älypää Wieten nyt on aina väittänyt että muuan Storm ja Müllenhoff yhdessä olisivat aikoneet kirjoittaa jonkun kirjan. Itse hän ei kyllä paljoakaan odotellut niistä, mutta jos he kumminkin olisivat sattuneet saamaan toimeen jotain, niin sen kirjan tahtoisin ostaa. Tässä on rahat. Niitä on kuus' preussilaista."
Kirjakauppa-oppilas Pietarin kirkon viereltä vaipui istumaan konttoorituolille ja jäi suurin silmin tuijottamaan tuohon merkilliseen ostajaan. "Storm ja Müllenhoff? Mutta mistä siinä kirjassa oikeastaan pitäisi puhuttaman?"
"Noh… sanoakseni lyhyesti sen… kuinka tullaan viisaaksi ja rikkaaksi. Siitä juuri."
Silloin nousi lüneburgilainen seisaallen ja sanoi kovalla äänellä: "Semmoista ei ole. Ei! Kaikkea muuta! Tulla jostakin kirjasta viisaaksi? Tuhmaksi voitte tulla, sen sanon teille, monesta kirjasta. Ja mielettömäksi toisista. Ja toisista surumieliseksi, toiset taas saavat nauramaan. Voi muutamista löytää neuvoja yhteen ja toiseen asiaankin, se on totta. Mutta kuinka tulla viisaaksi ja rikkaaksi? Ei, semmoisia kirjoja ei löydy… Mitäkö Storm on kirjoittanut? Odottakaas hiukan… katsokaas täss' on yksi. Tämän kirjan hän on kirjoittanut. Siinä kerrotaan hyvistä ja syvämielisistä ja uneksuvista ihmisistä. Hän on yksi meidän suurimpia runoilijoitamme."