Lisäksi tuli, että luonto oli heidän kanssaan leikkinyt vanhaa iänikuista leikkiään. Oli irroittanut näiden kahden lapsen, jotka ennen koulupihalla ja Ringelshörnillä olivat olleet niin hyviä leikkikumppaneita keskenään, kädet ja vienyt kummankin omaan vieraaseen maailmaansa, kauas toisistaan, vienyt kummankin omiin kirjaviin uniinsa, oli hymyillyt vaan viisasta ystävällistä hymyään ja eroittanut liittyneet kädet. Niin se tekee aina. Sitte, vuosien jälkeen, kun se hiljaisessa yksinäisyydessä on kypsyttänyt kummankin valmiiksi, vie se lapsensa yhteen taas, mutta silloin ne eivät enää kohtaa toisiaan leikkitoveruksina, kohtaavat sukupuolensa edustajina… Jörn Uhl tulee tänään yhteen Lisbetin kanssa. Mutta se kohtaus ei ole oleva mikään hyvä ja onnellinen kohtaus, sillä kumpikin ovat he valmistumattomat vielä, eivät ole lapsia enää, mutta eivät täysi-ikäisiäkään vielä, asustavat kumpikin omaa vierasta maailmaansa.
Lisbeth nojasi aitaukseen, ja kertoili toimitteliaasti että nyt hänellä oli pitkä loma-aika, kaupungin koulu lakkautettaisiin nyt, ja ennenkuin uutta ennätettäisiin perustaa, menisi pitkä aika. Joko hän oli kuullut, että hän aikoi opettajattareksi.
Ei. Ei hän ollut kuullut. Ei hän ollut ikinä kuullut että löytyikään mitään opettajattaria. Hän kysyi arasti, tulisiko hän piakkoin Elsbeä tervehtimään.
"Ah", vastasi Lisbeth ja heitätti päätään. "Elsbe on vuotta vanhempi kuin minä. Ja ne ovat aina niin toisellaisia. Ei minulla ole ketään, jonka kanssa minä voisin seurustella. On niin hirveän ikävää."
Jörn arveli että hänen sentään pitäisi tulla, Elsbe tulisi varmasti niin iloiseksi. "Niinkö luulet?" kysäsi Lisbet epäilevänä. "Ja minä kun jo luulin, ett'ei Elsbe enää ollenkaan voi sietääkkään minua. Hän oli tuonnoin, yhtenä iltana ikkunani alla, ajatteles, kun jo oli pimeä ihan, ja sanoi, etten minä ymmärrä vielä yhtään mitään, että minä olen ihan vallan lapsi vielä… Oletko meidän kanssamme, kun minä tulen teille?"
"En", vastasi Jörn, "minun täytyy aina olla työssä. Etkä sinä illalla saa tulla, silloin lähtisi Elsbe sinua saattamaan, eikä se olisi hyvä." Tyttö antoi päänsä painua ja mietti. "Mutta sinähän voit sitte tulla meille joskus."
Jörn säikähti semmoista ajatustakin. "Ei", vastasi hän, "se ei käy päinsä."
"Niin, mutta eihän sinun tarvitse tulla sisään. Tulet puutarhaan. Tulet tuolta takaa ympäritse. Isoisä ja iso-äiti istuvat silloin aina tuvassa ja lukevat."
Jörn heitti nopean katseen tyttöön. Hän näytti hänestä erinomainen suurelliselta ja ylhäiseltä, oli vallan ihme että ollenkaan olikaan maan päällä jotain niin siroa ja somaa. Mutta ei hän voinut kuvitella, että olisi mitenkään hupaista olla puheissa hänen kanssaan. Yhdeltä puolen se kyllä olisi hirveästi miellyttänyt, mutta toisaalta arvasi hän, että asia kävisi varsin hankalaksi. Tyttö pysyi sentään asiassaan: hänen piti tulla vaan. Hän otti asian niin luonnolliseksi, ja nyökäytti niin päättävästi päätään siihen, että hänen piti kuin pitikin luvata.
Koko iltapäivän ajatteli hän sitä, kuinkahan tämä ilta oikein oli päättyvä. Kuvaili hän semmoistakin mahdollisuutta, että tyttö muitta mutkitta lähettäisi hänet suoraa päätä pois, hän kun olisi niin ylen ikävä Tämmöinen mahdollisuus tuntui hänestä melkein hupaisimmaltakin. Mutta tuntuipa hänestä toisinaan mahdolliselta sekin, että hänen onnistuisi huvittaakin häntä, ja saada arvoa hänen silmissään. Juolahtipa mieleensä ruveta miettimään, mistä asioista hän oikein ottaisi puheiksi hänen kanssaan, ja keksikin hän yhtä ja toista. Hän päätti, että noin hieno tyttö etupäässä vaatisi oppineisuutta. Hän muisti muutamia keskusteluja opettaja Petersin ja papin välillä, joita hän oli kuunnellut kirjainsa äärestä. Hänen tietopiirinsä ei kyllä ollut ylen laaja, mutta sai hän sentään muutamia asioita kokoon, jotka näyttivät sopivilta. Aluksi päätti hän ruveta puhumaan uudesta höyrylaivareitistä Tanskaan, sitte ottaisi hän puheeksi maanviljelyskoulut, joita siihen aikaan juuri oli ruvettu perustamaan, senjälkeen haudontakoneet kananmunia varten, ja lopuksi, joll'ei tässä riittäisi, rupeisi hän vielä puhumaan indialaisten tavasta polttaa leskensä, josta hän äskeisin oli lukenut muutamassa lehdessä, joka käärepaperina oli sattunut hänen käsiinsä kaupungista. Hän suunnitteli, että hän ikäänkuin sattumalta johtuisi näihin asioihin, alkaisi esimerkiksi näinikään: joko hän oli lukenut siitä, että… tai näinikään: mitä tuumi hän siitä että… tai näin: oliko hän kuullut että… ja latelisi sitte kaikki viisautensa esiin.