KLAUS HINRICH BAAS
Romaani
Kirj.
GUSTAV FRENSSEN
Suomentanut
Joel Lehtonen
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1910.
I.
Heisterberg, korkealla rinteellä nummen laidassa, oli jo muinais-holsteinilaisten asuinpaikkoja. Kun auringonpaisteisina lokakuun päivinä kylän länsipuolisilla kaltevilla vainioilla korjataan kuivia, rapisevia papunippuja työvankkureihin, on ilma niin kuulas, että kuorman päällä seisova poika, jonka polvet ajaessa tutisevat, voi joskus kehaista näkevänsä tuolta kaukaa Hampurin tornit ja Elben sillat sekä toiselta puolelta Cuxhavenin[1] punaiset talot, jotka ikäänkuin kahlaavat nilkkaa myöten vedessä.
Aivan kylän vieressä, sen länsipuolella, on vähäinen karu ja aukea harju. Sieltä on valtava näköala. Hautausmaaksi se olisi hyvä paikka. Siellä voisivat vainajat, sekä ammoin sitten että äsken kuolleet, istuskella kivillä ja hiekkapenkereillä, illasta aamuun, ja ajan rattoa olisi tarpeeksi: ääretön taivaslaki, jolla tähdet loimuavat, kaartuen aina meren syvyyksistä tänne rinteelle ja tuonne syrjemmälle metsään saakka, hiljaiset usvayöt tahi karjuvat myrskyt ja majoista tuikkivat tulet. Vielä parempi patterin paikka. Sillä vaikka harju on kaita, on se pitkä suikale: kuusikymmentä tykkiä voisi siinä seista rinnan, ammottavat kidat vinosti Elbeä kohti uhaten. Taikka historioitsijan tähystysmäki: mitä kaikkea onkaan näet tuolla ympäristössä alangolla jo tapahtunut ja mitä tehdäänkään siellä vielä vasta? Tuo maisema on koko seudun portti.