Kun hän tuli ovelle, niin hän näki Karl Eschenin rinnalla kynnyksellä rouva Eschenin ja Tuddin, jotka toruskelivat leikillä äitiä ja sanoivat: "Se on vekara tuo sinun nuorimpasi! Mitähän siitäkin vielä tulee! Hänen kotiväkensä ei muka ota häntä yhtään huomioon, väittää!"
Rouva vastasi hymyillen: "Samalla tavalla sitä on kasvatettu kuin teitäkin, ja ettekö te ole hyviä, kilttejä lapsia? Onhan teillä tosin pikku raiska silmässä teilläkin, mutta voihan sen kärsiä. Mutta jos voitte olla toisellaisia, niin olkaa sitten!"
He purskahtivat kaikki nauruun ja sanoivat Klaus Baasille hyvästit, ja hän lähti.
* * * * *
Kun hän seuraavana päivänä meni piirikomennuskunnan kansliaan hyvästejä vääpelille lausumaan, niin hän kuuli matkalla varmoista lähteistä, että tosiaan syttyisi sota. Hän kiiruhti nyt askeleitaan ja kysyi levottomana vääpeliltä, tiesikö hän mitä varmaa asiasta? Vääpeli katseli häntä rauhallisesti ja vastasi: "En kerrassaan mitään! Jos, niin mitäpä sitten!"
"Se ei ole niin yksinkertaista", vastasi kiihkeästi Klaus Baas. "Ensiksikin: kuinka pääsen kirjurin toimesta? Arveletteko, että minä voin istua täällä, kun toiset menevät sotaan! Ja toiseksi: minun on matkustettava huomisiltana Borussialla Intiaan."
Minkäpäs neuvon vääpeli tiesi; lyötiin kättä ja Klaus Baas meni.
Hän juoksi A.W. Thaulerin konttoriin ja tapasi siellä porraskäytävässä Karl Eschenin: hänkin oli kuullut sodan mahdollisuudesta, jopa melkein uskottavuudesta, ja he puhuivat nyt asiasta päällikön kanssa. Päällikkö nykähytti olkapäitänsä ja sanoi, että tietysti heidän on matkustettava. Mutta pojatpa puhelivat keskenään, että olisi kerrassa noloa, jos heidän laivansa joutuisi kaapparien kynsiin, niin että heidän täytyisi istua vankeina sillaikaa kun toiset marssivat sotaan, ja he olivat harmissaan ja neuvottomia. Ja vasta viimeisellä hetkellä, kun jo sodan huhutkin hälvenivät, he ajoivat matka-arkkuineen satamaan. Ja he loittonivat illan hämärissä Borussialla Elben suuta kohti.
Pieni luja laiva kynti sitkeästi ja kovasti täristen meren aaltoja ja puski peninkulma peninkulmalta etelää kohti. Englannin korkeat, totiset kalkkirannat liukuivat oikealta ohitse ja sitten tuli Ranskan saaret ja lahdelmat. Biskayan teräviä, raisuja aaltoja lämmitti jo etelän aurinko. Gibraltarin kalliosalmessa tuli helle ja Suezin kanavalla paistoi erämaa iltaruskossa tulipunaisena.