Pieni muurarimestari istahti konttorin ainoalle tuolille, jolta Klaus oli noussut ylös, ja katseli oikein perinpohjin kärpästen pyydystäjää; ja hänen kiiluvissa silmissään kiertelivät hartauden kyyneleet.
Klaus Baas otti silloin hattunsa ja meni ulos. Heini Peters tuli hänen jälestään.
Kun konttorin ovi painausi kiinni, Heini Peters nauroi tikahtuakseen, ja tiedusteli sitten, miten haudankaivaja jaksoi ja millaisessa tilassa hauta oli, jonka he olivat kuusi vuotta sitten yhdessä vihkineet.
Klaus Baas ei kärsinyt sanaakaan niistä ajoista ja tokaisi: "Se heidän tiesi."
Ja sitten lehahti Heini Peters yhtäkkiä Süllbergiin. "Me oltiin viime pyhänä siellä tanssissa: autuasta, sanon minä! Minä vein hänelle orvokkikimppusen: kuinka hän minua kiitti, hurmaavaa, suoraan sanoen! Ja ensi sunnuntaina me mennään Ohlsdorfin hautausmaalle." Ja sitten hän vaipui raskaasen ajatteluun: "En tiedä, mikä minä olen oikeastaan", hän sanoi. "Tanssiva haudankaivaja ja kaivetun haudan yli tanssija." Ja hän nauroi hullunkurisesti ja pudisteli päätänsä, ja sanoi sitten jälleen totisesti: "Kuulepas nyt, Klaus Hinrich… se on hyvin vaikeaa sanoa, mutta me emme tiedä, mihin nyt turvautua… voisitko vipata sata markkaa… Mutta ethän sinä voi, etkä ehkä tahtoisi?"
Klaus Baas pudisti päätänsä ja vastasi: "Tarvitsen nyt rahani itse,
Heini!"
Mutta Heini Peters olikin jo päässyt myötätuuleen. "No hyvä, hyvä!" sanoi hän ystävällisesti. "Aioin vain kysyä sinulta! Ei mitään, ei mitään! Pistäydyhän nyt meillä vastakin!"
Ja Klaus Baas kiirehti askeleitaan ennättääkseen oikeaan aikaan pörssiin. Ja kun hän tuli Reesendammille, niin näki entisen esimiehensä, herra Trimbornin kääntyvän juuri Jungfernstiegille ja menevän pörssille päin. Klaus Baas tervehti vanhusta, — hän oli viime vuosina tosin hänet silloin tällöin nähnyt, mutta ei puhutellut koskaan — ja meni ukon luo ja muistutteli hänelle nimeään, ja huomasi jo Trimbornin tervehdyksestä, että ukko oli hyvällä tuulella.
Herra Trimborn mietti vähän, ja muistikin hänet ja kyseli nyt kohteliaisuuden vuoksi, mistä matka ja minne? Ja kun hän huomasi nuoren kumppanin hiukan arastelevaksi, niin hän kävi jo toverillisemmaksi ja sanoi: "Kovat ajat nyt, rakas ystäväni! Amerikassa käy hullusti… Ja täällä tuo Tewes & Gibbon! Ai ai: niin vanha ja hyvä liike! Ja huhutaanpa vielä… mitä kaikkea huhutaankaan!!" Ja sitten hän muisti, missä tekemisissä Klaus Baas oli ollut toiminimi H.C. Eschenin kanssa ja sanoi: "Niin… tehän olittekin silloin A.W. Thaulerin puolesta straiteilla! Aivan niin! Ja toimitte jonkun aikaa siellä H.C. Eschenin asioissa, muistan kyllä! Ja nuori Eschen kuoli siellä… teidän käsiinne… aivan niin, muistan kyllä! Te olitte varmaan ystäviä jo minun konttorissani ollessa… Se on kunniaksi, se on kunniaksi teille, herra Baas!… Niin niin, siellähän niitä lepää, monta kelpo miestä! .. Saitte siellä kaivoksen käyntiin… Aivan niin… Wilhelm Thauler kertoi kyllä siitä! Hyvä voimannäyte!… Mutta miksette tullut silloin takaisin meille tai jäänyt A.W. Thaulerille?"
Klaus Baas vastasi, että herrat olivat silloin olleet matkalla ja hänelle oli tarjottu paikka maaseudulla. Ja ilmaisi sivumennen ansainneensa maalla hyvänlaisesti, ja oli nyt tullut taas Hampuriin erääsen pankkitoimeen, jonka hän kyllä saisi — tai mieluummin koettaisi päästä osakkaaksi johonkin suurempaan yritykseen.