Pieni talukka pyyhki olutheraisia viiksiänsä ja sanoi mukavasti silmiään räpyttäen: "Siihen oli syynä se, herra Baas, että meillä on kummallakin kaksi vikaa. Heini tapaa kadulla aina neitosia ja hänen on mentävä juomaan heidän kanssaan kahvia tai suklaata. Ja minä vilkuilen liiaksi kapakkain kyltteihin."
Heini Peters kohotti pitkät koipensa korkeammalle ja kietoi ne kuin käärmeet pukin jalkain ympärille ja jatkoi huolissaan: "Vanhukset lähettivät kyllä minulle, kaksi kuukautta sitten, kun perustimme tämän taloustarve-liikkeen, tuhat markkaa, viimeiset mitä irti saivat. Mutta siitä minun täytyi heti antaa kolmesataa räätälille ja melkein sata markkaa meni kirjakauppaan…"
"Runoista!" tirskahti pikku Busch ja iski Klaus Baasille silmää.
Heini Peters nauroi omaa mielihyväänsä ja pudisti sitten vakavasti päätänsä ja lausui: "Lopuilla kuudellasadalla vuokrasimme tämän konttorin ja ostimme kaluston, taikka, saimme ne vähittäismaksulla: niistä on nyt suoritettu osapuilleen puolet. Sitäpaitsi saimme eräältä muurarimestarilta, joka asuu kadun kulmassa tässä lähellä, kaksituhatta markkaa vekselillä, se kyllä lankesi neljä viikkoa sitten, ja meillä ei ollut mitään, ei niin penniä, millä maksaa. Olisihan se jättänyt meidät vielä joksikin aikaa rauhaan, — veli Busch osaa näet häntä hyvin käsitellä. Mutta kun nyt neljä päivää sitten tuli se mahdoton rahantiukka, niin mies pelästyi niin, että rohkaisee alati itseään alkoholilla ja ryntää tuon tuostakin kimppuumme. Se on kamalaa… Me emme ole näinä kahtena kuukautena saaneet vielä yhtään ainoaa tilausta… Taikka saimmehan sen yhden pesukoneen… Ah jaa… ja mitä äitiisi tulee, Klaus! Hän menestyy hyvin!"
Klaus Baas vastasi kuivasti: "Ja senkin pesukoneen saitte tehtaalta malliksi."
Heini Peters myönsi kyllä. "Emme ole päässeet edes alkuunkaan, Klaus.
Onneksi on tuo muurarimestari tuhmahko, joten olemme saaneet lykkäystä.
Mutta jumalaties miten kauan?"
Hän aikoi jatkaa tuon velkojan kuvausta, mutta silloin vääntyi ovi naristen auki ja sisään tuli muurari: pieni, harteva mies, tukka pörröllään, silmät surulliset ja sameat. Hän näytti kivulloiselta ja oli hienossa hiivassa. Heini Peters kääntyi silloin heti muurarin puoleen ja sanoi, että hänhän näyttää tänään terveemmältä, ja esitti hänelle Klaus Baasin: "eräs liikeystävä… oma firma täällä Hampurissa."
Muurarimestari katseli sameilla silmillään halukkaasti mahtavan näköistä Klaus Baasia, ja kääntyi sitten Heini Petersin puoleen ja viittasi olkansa yli varovasti peukalollaan veli Buschiin ja kysyi huolestuneen näköisenä: "Mitenkä hän nyt voi?"
Ja kun Klaus Baas silmäsi muurarin peukalon suuntaan, niin hän huomasi, että kompus Busch oli nyt vallan merkillisesti muuttunut: hän oli kääntynyt seinään päin ja tuijotti silmät hurjina likaista, kärpästen kirjaamaa tapettia ja odotti käsi harallaan, iskuun valmiina. Ja hän piti pyydystämilleen kärpäsille oikeita puheluja itsensä kanssa, milloin hiljaisella, inisevällä äänellä, milloin vihaisesti ärähdellen: "Istutkos kiinni! Istutkos! Hups!… Istutkos! Istu pois! Etkös siinä istu? Hups, taas tuli yksi!"
Ja Heini Peters loi huolestuneen katseen kärpäsentappajaan ja sanoi murheissaan: "Ei hän ole tullut juuri paremmaksi. Lääkäri sanoo, että hän tappaa näiden kärpästen hahmossa sekavia ajatuksia, jotka hänen päätään vaivaavat. Kuta useamman kärpäsen saa, sitä vähemmäksi tulevat hassut ajatuksetkin. Ensin hän ei saanut niitä kiinni ollenkaan, mutta nyt hän toki työskentelee hyvällä menestyksellä. Katsokaas, nytkin hän sai kiinni!… Teidän ei pidä mainita tästä syrjäisille, sillä se vahingoittaisi luottoamme… Katsokaas, nyt se taas sai yhden kouraansa!"