Hanna hengähti pitkään ja syvään ja sanoi: "Niin, kyllähän minä olenkin iloinen."
"Ah, sinä rakas, älykäs tyttö kulta!" huudahti Klaus Baas riemuissaan, kun näki hänet niin tyytyväisenä. Ja kietoi kätensä hänen kaulaansa.
Mutta silloin sanoi sisko hieman katkerasti: "Tällainen et ole ollut minulle milloinkaan. Sinä olet aina ollut minulle niin vieras."
"Voi", lausui Klaus Baas, "minulla on ollut itsestäni niin paljon huolta! Niin sanomattoman paljon! Mutta jos olisin tiennyt sinun olevan lemmensuhteissa tai edes sinun haluavan lemmittyä, niin olisin ollut sinulle avomielinen uskottu kuin kypsyneelle ihmiselle ainakin. Mutta sinä olet aina ollut niin hiljainen! Kuin pikkurilli sormustimessa!"
"No nytpä minusta siis tulee täysi ihminen", sanoi Hanna pilkallisesti.
"Niin", toisti Klaus Baas vakaasti, "juuri sitä mieltä minä olen!"
* * * * *
Ja neljän päivän päästä lähti Hanna kapteeni Daun kanssa Kiinaan. Ensin hän aikoi lähettää Kaliin sinne etukäteen, mutta sitten ei hyvä sydän raskinutkaan laskea Kallia yksin pitkälle matkalle. Ja ehkäpä hänellä oli kiirekin mitä pikimmin päästä vain sormustimesta ja kehittyä täydelliseksi ihmiseksi, niinkuin suuri veli oli vakuuttanut.
Ja Klaus Baas oli liitosta ylpeä kuin olisi hän itse sen pannut alkuun ja ohjannut onnellisesti perille, vaikka hän olikin kiintynyt siihen vain puolella sydämellä. Ja pystypäin, mutta miettivin mielin, hän ajatteli jälleen omaa kohtaloansa.