Maalari nyökkäsi.
"Ja mielestänne", jatkoi herra, "pitäisi sellaisen suuren liikkeen, kuin tämä minun, tehdä joka vuosi jokin erikoinen hyvätyö?"
Maalari nyökkäsi nyt kahdesti. "Minä menen takuusen hänestä."
Liikemies hymyili leppoisasti ja tokaisi: "Mistä summasta?" Sitten hän loi vielä pitkän, tutkivan katseen Klaus Baasiin ja sanoi: "No, tehdään sitten poikkeus ja otetaan nuori mies, koetteeksi. Te pidätte huolta, ettei hän eroa puvussaan huomattavasti muista meidän pojista. Ja toivotaan vielä, ettette tarvitse katua suositustanne, neiti Laura."
Niin he saivat lähteä.
Portaiden alapäässä henkäisi maalari syvään ja murahteli: "No sitä myöten on kaikki selvä. Herra hyvästi varjelkoon! Etteivät tuollaiset voi koskaan olla hyviä tekeytymättä samalla muka niin yleviksi… Ihan luissani sen tunnen… No niin, silmät auki nyt poika, pidäpä huoli, että sinusta tulee jotakin! Tämä oli jalo loikkaus: hiekkakuutista P.C. Trimbornin konttoriin… kuinka hän nyt olikaan nimeltään se…?"
"Petter Sööt, Laura täti."
X.
Antje Baasilla oli tapana pestä joka pyhäaamu ja muutenkin erikoisissa tilaisuuksissa isommatkin lapset omakätisesti. Se tapahtui niin rajulla voimalla ja perinpohjaisesti, että he pääsivät hänen käsistään aivan muokattuina, pyöristettyinä ja putipuhtaina. Mutta koskaan hän ei ollut käynyt lapsiinsa niin navakasti käsiksi ja alustanut ja kuuraellut heitä niin kuin nyt järjestyksessä kolmatta, jonka luonne pienestä ja erikoisesti eilisen tapauksen kautta oli hänestä epäiltävä. Sitten poika vielä harjattiin ja suittiin ja haukuttiin lyhyesti, mutta läpikotaisesti ja laskettiin pampulla ja hirsipuulla uhattuna menemään.
Neljännestunnin päästä hän pujahti siitä kirkkaasta lasiovesta sisään. Eräitä nuoria herroja seisoskeli tai istui jo konttorissa valmiina päivätyöhönsä. He katselivat uteliaina Klaus Baasiin. Toisesta huoneesta ilmestyi pienenläntä ja keski-ikäinen herra, yllä lyhyt lastinkitakki.