Rieke Witt nyökäytti hymyillen päätään.
"On siinä pieni eroitus sentään, Andrees!" sanoi Heim sitte. "Näetkös. Heimilla on kuusi lehmää, kuusi sikaa, viisi vasikkaa, kahdeksan joutia, neljä hevosta ja kaksikymmentäkaksi hehtaaria maata, sitäpaitse kangas, pyssy, kynä ja Telsche Spieker. Mutta sinä, Andrees, taas isännöit laajoja maita ja olet varattu huolehtijaksi ja auttajaksi monelle ihmiselle."
"Kuka on minut varannut?"
"Isä Jumalamme! sanoo Ingeborg Landt. Siten sanoo hän, kun hän lakaisee minun oveni edustua."
Samassa avattiin ripeästi ulko-ovi, ja kuului keveitä ja pehmeitä askeleita välikön poikitse.
"Tuossa hän tuleekin! Apuun nyt minulle, Rieke! Todellakin, tuossa hän on!"
Ingeborg aukaisi solmusta kirjavan huivinsa, jossa välkkyili sadehelmiä. "Pois tieltä. Heim!" sanoi hän, "enhän pääse pitkäin sääriesi sivutse vuoteelle."
Heim nousi totteliaasti ylös ja asettautui nojalleen seinää vastaan,
Ingeborg istahti tuolille vuoteen viereen, ja silitti sairasta kädelle.
"Hän puhuu sinut ihan kipeäksi, Rieke, sinun pitäisi lähettää hänet pois."
"Jätähän hänet rauhaan nyt, Ingeborg! Hän puhuu minut melkein terveeksi. Tiedäthän sen."