Yht'äkkiä, ikäänkuin teatterissa, kun tapahtuu näyttämönmuutos, nykäys… ja kaikki muuttui sielussaan… Kaikki mikä äsken oli niin tärkeänä ja leveänä ja suurekkaana seisonut etualalla: nuo kirjavat univormut, ja kaupunkityttö ja ruoska nahasta nivottuine varsineensa. Jan Requast, tuo iloinen paras ystävänsä…. ne pienenevät ja väistyvät puoleen… ja nyt tuli taas esiin jotakin… joka oli ollut ihan taustassa piilossa sielussaan kaikellaisen särkyneen ja hyljätyn leikkikaluroinan seassa. Tähän loukkoon syöksyivät ajatuksensa ja etsivät ja löysivät joitakin katkonaisia särkyneitä palasia ja karkasivat niihin kiinni kaksin käsin.
"Nuo kirotut ruskeat miehet tuolla vallin takana!… Witt! tähtää… tarkkaan…"
Mä oon vain lapsi pienoinen,
On heikot voimat mun;
Oi, missä löydän autuuden,
Miss' onnen kaivatun?
"Kolmensadan metrin päähän! Kuule, minä osasin. Hän sai kylliksensä…
Minuun on sattunut… minäkin… sain… kyltikseni…"
Jos sinun henkes lohdun tois
Mun viime hetkelläin,
Niin kolkko kuolo matka ois
Vain taivaan maita päin.
"Ylös!" Rummut soivat. "Pois tieltä niiden pitää, niin totta kuin olemme schleswig-holsieinilaisia." Kolme kaatuu yhtä haavaa.
"Olkoon Herra heidän kanssaan…"
Kun saavun taivaan portillen,
Niin, isä ikuisiin
Suo asuntoihin autuuden
Mun päästä ihaniin.
Reimer Witt- kääntyi katsomasta kuvaa ja lähti hitaasti ja verkalleen jatkamaan vaellustaan tupaa ympäri, ja kävi kuin joku poika, jonka pitäisi toimittaa joku asia, ja joka astelee hitaammin ennen juuri kuin pääsee perille, muistellen, mitä hänen pitäisi sanoa. Kun hän tuli vuoteen kohdalle, aikoi hän jatkaa kävelyään. Mutta silloin kääntyi hän puolittain, ikäänkuin kuuntelisi hän jotain kaukaista ääntä, jotain komentokäskyä, ja yht'äkkiä lankesi hän alas, aivan kuin kerran Vernevillen luonakin, pysyi hiljaa polvillaan, ja taaskin, kuin silloinkin sammalteli hän lapsuudenaikaisia rukouksiaan. Mutta tällä kertaa hän ei noutanutkaan niitä huoneen loukosta. Nyt ne loistivat kuin säteilevät helmet ihan edessä oven suussa.
Sitte Vernevillen päivän tiesi Reimer Witt, että maailmaa hallitsi Jumala, Jumala niin läheinen ja persoonallinen, että häntä voi puhutella "sinuksi".