"Hän on eilen mennyt viemään Klaussenin härkiä Hosumin markkinoille.
Hän on valittanut minulle vaivojaan."
"Entä naikkonen sitte, Antje?"
"He ovat eilen saaneet kirjeen apteekarilta. Siinä puhutaan panteista.
Ja nyt on Antje matkalle sinne."
"Senkin saituria! Olisi mies tässä edessäni, suurimmassa rouhinvadissaan! Ei tiedä, kuinka lämpimissä hän istuu, ja kuinka kylmissä lapset!"
"Herjaa sinä vaan! Hänellä on kai koronmaksupäivä lähellä! Auta sinä nyt, Heim!"
"No… eivätkö he… tuolla?" Hän osoitti peukalollaan suunnilleen sinne kohden, missä oli koulu.
Telsche Spieker kiivastui: "Eivätkö he ehkä ole tehneet tarpeeksi koko sinä vuonna, jolloin Rieke sairasti? Eivätkö he itsekin ole niukalla? Tänään iltapäivällä palaavat molemmat pojat joululomalle. Ja silloin ovat molemmat vanhukset tietenkin ihan suunniltaan. Kuuletko? Lapset laulavat joululauluja. Tänään iltapäivällä päättyy koulu."
He kuuntelivat kumpikin. Etäällä kuului se seinien ja ikkunan lävitse sinne heille. Tuo tuttu sävel hyväili ja tyynnytti heidän mieliään. He vaikenivat hetkeksi. Heim tuijotti silmät synkkinä leveihin lattiapalkkeihin kirkkaine naulankantoineen, jotka kuluneilla lankuilla näkyivät pienten pyöreäin kohoumien yllä.
"Ett'ei toki ikinä saa olla iloinen!" sanoi hän ja löi kämmentään pöytään. "Ei edes jouluiltana! Ovat olevinaan, ikäänkuin jouluna kaikki ihmiset olisivat onnellisia, kirjoittelevat ja valehtelevat, ja jokainen kääriytyy korvia myöten lämpimiin peitteisiinsä. Kaikki ihmiset onnellisia! Kirottu kurja valhe!"
"Niin! Kenen pitää nyt auttaa?"