"Lyödääs vetoa, hän on kerjännyt puolestamme!"
"Ehkä on hän nyt yhtäväkeä Frans Strandigerin kanssa."
Anna Witt sykähti kokoon. "Ei!" huudahti hän.
"Mutia minä sanon, että se on liika myöhäistä."
"Ei kumminkaan voi tulla toimeen Strandigerin, tuon tylyn roiston kanssa."
"Ei! Ei! Ei ikinä! Hän ajaa meidät järjestään pois."
"Tässä säiliinne istua vivulla, niinkauan kuin elämme."
Nuori Rohde kumartui taaskin isäänsä kohden: "Mitä arvelet sinä, isä?"
"Se sinun pitää tietää. Älä välitä meistä! Me emme tahdo seisoa onnesi tiellä. Sinähän tiedät, miten niukkaa elämämme vuosien vieriessä on ollut."
"Siinä tapauksessa kirjoitan huomispäivänä Iowaan, isä."