Sittenkin meni tänään paljo ihmisiä kirkkoon.
Palvelustyttö Strandigerkartanosta oli jo aamusti aikaiseen, kuin mikäkin vaeltava lumineito, kulkenut kylässä talosta taloon ja käskenyt miehiä puhdistamaan kirkkokäytävää ja lisännyt pikaisesti: "Nuori pari tulee kirkkoon!" ja oli sitä sanoessaan näyttänyt niin toimeliaan salaperäiseltä ja hävinnyt kuin suuri lumihiutale tuiskuun.
Eschenwinkelistä tuli ihmisiä paljon hiekkatietä ylös. Ohimennessä sujahti viisi kirjettä postilaatikkoon koulutalon nurkassa, viisi kirjettä, joilla kaikilla oli kankealla käsialalla kirjoitettu päällekirjoitus, ja jotka sisälsivät melkein samaa. Tultuaan kirkkoon, pysähtyivät ihmiset ristikäytävälle, juttelivat kirjeistä ja siitä, että irtisanominen oli peruutettu ja vilkaisivat aina tuontuostakin tuota niin kutsuttua lasikaappia kohden, Strandigerien perhepenkkiä.
Heim Heiderieter tuli, kädet syvällä takin taskuissa ja ihan lumessa. Lumituisku pyrähti hänen takanaan sisään ovesta. Emännöitsijänsä oli tänä aamuna sanonut: "Herra kai menee tietysti kirkkoon tänään?" Silloin oli hän ripeästi vastannut menevänsä. Oikeastaan oli hän tänä sunnuntai-aamuna aikonut ryhtyä kirjoittamaan suunnittelemaansa teosta; mutta kun hän sanoi tuolla sävyllä: "Herra kai menee tietysti kirkkoon tänään?"
Hän oli sentään hyvällä päällä, Hän oli nykyjään useimmakseen hyvällä päällä. Hänellä oli tunne, kuin olisi hän edistymässä.
Talossa työskenneltiin ahkerasti, huoneissa oli hupaista ja navetassa parani karja. Ja, mikä oli tärkeintä, myöskin sydämessä oli heräämässä uutta, ensin oli se nöyrtymistä, sitte salaista, mutta voimakkaasti vaikuttavaa siveellistä ryhdistymistä vakavaksi ja ahkeraksi, sitte työintoa seuraavaa itsetietoisuutta.
Ja nyt ei enää voi kukaan sanoa, mitä kaikkea siitä vielä voi syntyä.
Hän kopisti lumen jaloistaan ja astui rattoisaan tapaansa
Eschenwinkeliläisten joukkoon: "Noh, mitä kuuluu?"
He kertoivat hänelle, mitä tiesivät ja mitä otaksuivat.
"Luulemme, että Maria Landt on mennyt kihloihin Frans Strandigerin kanssa."