Silloin tuli juna.
Suruisimmat olivat Anna Wittin hyväiset; hän ei voinut irroittautua isästään. Lopulta tarttui Schütt, joka oli hiukan juovuksissa, ja nauroi meluten ja käski viedä terveiset tuolle niin sanotulle "kotiseudulle", tylysti itkevään tyttöön ja sysäsi hänet vaunuihin sisään. Juuri silloin astui Hinnerk Elsen hieman liikutettuna asemalle ja näki tämän kohtauksen. Juna lähti. Ikkunat olivat täynnään hyvästijättäviä kyyneleisiä silmiä. Anna Wittiä ei näkynyt missään.
Tänä iltana oli Eschenwinkelissä ja kankaalla hiljaista. Kaikki olivat kotonaan ja puhuivat päivän suuresta tapauksesta.
Heim ja Eva palasivat kotiin kankaan poikitse, kasvonsa olivat vakavat, mutta niillä kuvastui sentään iloinen liikutus. Hääpäivä oli vakavampi kuin he olivat, kuvitelleetkaan. Tuo sanaton tuska, jonka he olivat nähneet kuvastuvan niin monilla, muuten niin vakavan ilmeettömillä kasvoilla, oli koskenut heitä sydämeen. Vasta rauha, joka lepäsi hiljaisen kankaan yllä, palautti heidät ihanaan nykyisyyteen ja omaan oloonsa.
"Kesän pitää sinun tehdä ulkona työtä. Heim, kaiket päivät ja oikein ahkerasti! Ainoastaan iltasin saat hät'hätää kirjoittaa jonkun ajatuksen paperille.
"Vai niin…!"
"Mutta kun tulee talvi, pidän minä rengin kanssa huolen koko talosta.
Silloin suat istua kirjoituspöydän ääressä…"
"Niinkauan kuin sitä riittää."
Eva ravisti hänen käsivarttaan: "Älä keskeytä minua! Niinpä siis… sinun pitää kirjoittaa jotain kunnollista! Ei mitään tuommoista tyhjää tuulta! Vaan jotain vakavaa! Jotakin, johon voi tarttua käsin ilman että se särkyy. Synnistä ja huolista pitää sinun kirjoittaa, kotiseudusta ja isänmaasta, uskollisesta rakkaudesta ja rehellisestä työstä. Jotain tuommoista oikeata saksalaista ja korutonta, kuin Reuter ja Freytag ovat kirjoittaneet, jotain koko suurelle kansalle, jota lukee mielellään sekä sivistynyt että kansan mies."
Heim aikoi taaskin keskeyttää: mutta kun taaskin ravistettiin käsivarttaan, niin tyytyi hän mutisemaan ainoastaan itsekseen, mitä oli aikonut sanoa hänelle: "Tuopa tarttuu voimakkain käsin Nummitalon ohjaksiin."