"Isä… minä juoksen vielä nopeasti takaisin ja katson, mitä äiti toimittaa."
Ja hän juoksi takaisin ja astui sisään avoimesta ovesta ja katsahti tupaan, eikä nähnyt häntä. Kyökissä hän istui tiilikivisen lieden ääressä, istui hiljaa kumarassa, kädet ristissä sylissään, hiljaiset silmät tuijottivat tyhjästi eteensä ja hiuksensa olivat harmaat.
"Äiti! Minä… minä jään tänne sinua luoksesi, vaikk'en sitte ikinä saisikaan maata ja hevosia. Minä en voi jättää sinua yksin."
Ja kuu poikaa ei kuulunut takaisin, palasi isä myöskin ja löysi äidin ja pojan istumassa lieden ääressä, ja ensikertaa siitä asti kuin hän ei enää ollut lapsi, oli poika laskenut käsivartensa äitinsä kaulan ympärille.
Ja niinpä jäi Wilhelm Rohde kotiin, koska hän arveli, ett'ei äidillä olisi mitään tekemistä, jos hän lähtisi. Hänellä on nykyään uusi tupasensa metsän etelärannalla ja omistaa hän siellä puolentoista hehtaaria nummimaata, jonka Andrees Strandiger on helpoilla ehdoilla myynyt hänelle, ja lähtee hän joka aamu päivän sarastaessa kankaan poikitse päivätyöhön Strandigerkartanoon. Isänsä ei saavuttanut kuudettakymmenettä ikävuottaan — vatsuri Metzin luona oli murtanut hänen elinvoimansa — mutta äitinsä, vanha valkohapsinen vaimo, asuu hänen luonaan, ja nyt hänellä on kylliksi tehtävää, sillä Bertha Witt, jonka kanssa hänen poikansa on mennyt naimisiin hyvin nuorena, on antanut tälle jo kaksi lasta.
Asemalla soitteli Schütt harmonikallaan, jonka hän oli ottanut mukaan, jotain iloista renkutusta, ja lauloikin soittonsa mukaan. Mutia se ei ollut kenenkään mieleen, ja Heim otti koko soittimen pois häneltä ja sanoi eräälle toiselle, joka ei lähtenyt makaan:
"Soita sinä: 'Schleswig-Holstein, merien lapsi'!"
Siihen yhdyttiin. Neljännen värssyn lauloivat muutamat kotiinjäävistä:
Heikoissakin voima Herran
Suuri on, kun uskoo vaan.
Luota Hänen, niin saa kerran
Venees' rauhan valkamaan!
Poismuuttavat kuuntelivat, katse maahan luotuna sitä, ja sovittivat sanat itseensä.