"Isä… sano, mitä aiotte tehdä iltaisin? Sanomalehtihän tulee vaan kahdesti viikossa. Sinä poltat piippuasi ja äiti kutoo sukkaa; mutta mistä puhutte keskenänne? Ja kenelle kutoo äiti?"
"Tuleehan hiljaisempaa meillä. Äiti on joka kerta muuttunut hiljaisemmaksi, kun joku teistä on lähtenyt. Molemmat ensimmäiset lapsemme menetimme me, sitte lähti Henrik kuudentoista vuotiaana pois, sitte molemmat tytöt, sitte Jürgen ja nyt sinä."
"Aiotteko ehkä tulla perästä?"
Vanhus ravisti päätään: "Äiti ei jätä hautoja, eikä kylää. Hän on syntyisin täältä."
Poikaa kuristi kurkusta: "Oletko huomannut, että äidin hiukset ovat ihan harmaat?"
"Olen, etkö sinä? Äiti ei kestä paljoa. Hän kärsi liiaksi synnyttäessään sinut."
"Vasta tänään huomasin hänen harmaat hiuksensa… Kun vain tietäisin, mitä illat teette?"
"Älähän siitä huolehdi!"
"Kun istutte niin hiljaa, ja äiti katsoo ja tuijottaa eteensä lattiaan… sillä mitään kudottavaa ei hänellä tosiaankaan enää ole!"
He astelivat tuokion rinnakkain. Nyt tuli tientaite, josta viime kertaa näki kodon.