"Niin, näet sä! Ensinnäkin, kun hän kylvää, taimiiko se?"
"Ne taimivat!"
"Sitte, jos taimivat, saadaanko korjuun!"
"Vai… niin!"
"Ja lopuksi kuu on korjattu, saako niistä mitään!… Näetkös, Eva lapseni! Tuollainen koroillaan eläjä taas! Hänen tarvitsee laskea vaan yhden kerran. Sakset tänne! Leikkaus! Ja rahat putoavat pöydälle yhtä haavaa kuin saksetkin. Semmoisen rahamiehen olisi sinun pitänyt ottaa."
"Nuoren koroillaan eläjänkö? Ikävät pitkäpiimäiset kasvot… Yönutussa… Katselee, kun palvelustyttö lakaisee lattiaa… tekee sen. kun kireälle ottaa, itsekin… hirveätä."
"Tulimmaista! Mistä olet tuon keksinyt?… Siispä olisi sinun pitänyt ottaa joku virkamies. Silloin saa rouva joka kuukausi, ensimmäisenä päivänä kello puoli kaksitoista päivällä rahansa: tuossa Lotteni! ja herra ottaa siitä päältä jaon olutrahansa, jakaa rahat, täsmälleen!"
"Ei! En ilkeä mitään virkamiestä, Muutamat juovat joka päivä olutta, ja se on ihan hirmua: se tekee miehen tuhmemmaksikin. Heim! Toiset taas lukevat aina sanomalehtiä. Mitä hyvää on virkamiehen rouvalla miehestään? Yöllä unissaankin ajattelee semmoinen asiakirjojaan, koulujaan, tehtäviään, puheitaan, ravintolapöytäänsä. Usea heistä muuttuu sitäpaitsi omituiseksi, kun tulee vanhemmaksi, usein juuri parhaimmat.
"Maamies… älä käy niin nopeaan. Heim… maamies on täydellisin mies. Tahtoo sanoa: hän voi olla sitä. Hän voi helpoimmin olla sitä. Tietysti pitää hänen olla oppinut jotain, ja sentään ymmärtää elää yksinkertaisesti. Hänen pitää itse osata käsitellä lapiota, ja hänen pihiä pitää kunnianaan itse käydä auransa jälissä tai kylvinsäkki olallaan maansa ylitse. Hän kunnioittaa vaimoansa, koska tämän äly ja tämän näppäryys pitävät koossa koko taloutta ja koska tämä ymmärtää kaiken parhaiten. Mies pitää ohjaksia ulkona, vaimo sisällä."
"Me olemme mies ja vainio! Kuinka somalta näytät!! Tule! Mennään kotiin!"