"Jos vain pysyn yhtä ahkerana ja järkevänä kuin tähän asti."
"Älä siitä huolehdi, rakkaani! Se on minun asiani se!"
Hän sipaisi kädellään, jolla vihkisormus välkkyi, pöytäliinan yli, ja vilkautti häneen vallattomilla tummilla silmillään ja nyökäytti päätään.
Heim nauroi: "Oletpas sinä itsetietoinen!"
"Semmoiseksi tekee edesvastuullinen tehtävä ihmisen."
Heim kurotti kädellään pöydän poikki: "Ulos!" huusi hän. Ja kun Eva katseli häneen nauraen, täyteläiset käsivartensa ristissä pöydällä, hypähti hän pystyyn.
Silloin pakeni Eva kiireesti salista: sillä jos hän kerran sai kiinni, niin silloin ei päässyt vapaaksi niin ylen kohta.
* * * * *
Puolenpäivän tienoissa laski nousuvesi ulos. Silloin lähtivät he Reimer Wittin seurassa matalikolle. Matka tapahtui erittäin suotuisissa olosuhteissa, hevoset olivat erittäin ripeät ja voimakkaat, ilma kirkas ja selkeä ja puhalteli kevyt tuuli; mutta sittenkin tunsi nuori rouva sydäntään ahdistavan, ja kun he viimein näkivät edessään tuon yksinäisen maan, oli hän kovin hiljainen. Se lepäsi siinä edessä kuin viherjä lehti peilikirkkaan lammen pinnalla, jo läheni nimittäin nousuvesi ja koko matalikko välkkyili yhtenä ainoana auringonvaloisana vesipeilinä.
Ingeborg tuli majasta heitä vastaan. Eva näki hänet ja ajatteli:
"Kuinka vakavaksi hän on tullut ja kauniiksi."