Ja hän tarkasteli huolissaan ilmaa, veisikö mahdollisesti nousuvesi sen mukanaan.
"Siksipä pystytitkin riman maahan!" sanoi Ingeborg ja nojaasi pöytää vastaan.
Silloin katsahti Reimer Andreekseen ja sanoi: "Meidän pitää korjata kiikari mukanamme huomenna ett'ei kukaan vakoilisi toimiamme."
"Viekää vaan!" Ja Ingeborg nojausi taaksepäin ja punastui ilosta, sillä hän oli huomannut Andreeksen silmissä vilauksen ilkkuvaa iloisuutta.
"Reimer on tappanut yhden hylkeen", sanoi Andrees, "minä ammuin toisen. Antjen pitää huomenna, niin pian kun vaan saamme eläimet tänne, keittää niistä rasvaa."
"Siistiä työtä!" sanoi Ingeborg.
"Sinä joudut liikuttamaan!" sanoi Andrees.
Tyttö katsahti häneen, ja silmissään välkähteli vallaton ilo kuin auringonvalo meren laineilla.
Mutta Andrees katseli vakaasti eteensä, eikä katsahtanut häneen.
Seuraavana aamuna aikaiseen lähtivät miehet molemmat taas ulos ja palasivat takaisin raskaasti laahata retustaen mukanaan hylkeitään.