"Olemme keksineet uuden maan tuolla", sanoi Andrees, "ja annoimme sille
Reimer Wittin ehdotuksen mukaan nimen Hyljekari."
"Se sen nimi on jo kauan ollut", sanoi Antje ja imuroi.
"Ken sitte siellä on ollut ennen meitä?"
"Sammenkalaslajat tuolta toiselta puolelta ovat siellä myöskin tuntikausia maanneet väijyksissä. Kun he palasivat, oli heillä mukanaan pieni hylje, joka oli puhtaampi kuin he, he olivat nimittäin kierrelleet rannan liejussa. Ja joka vuosi tulee joku tuhma hampurilainen Elbeä alas, laskee jahdillaan Dieksander Gattiin ja menee Hyljekarille, makaa siellä mahallaan liejussa ja tirkistelee hylkeitä, jotka kurkistelevat veden alta esiin. Te ette ole ensimmäisiä."
"Kymmenen vuoden perästä", sanoi Andrees, "on tuolla viheriää maata! Eikä kestä kauan, ennenkuin molemmat saaret ovat kasvaneet yhdeksi, ja tulee lyhyempi tie mannermaalle. Antje, oletko koskaan koettanut etsiä mitään lyhyempää tietä Koog'ille?"
"En!" sanoi hän. "Kaikkialla on pohjatonta. Paras tie Flackelholmille on venheellä Büsenistä Flackvirran kautta Dieksander Gattiin."
Andreas nyykäytti päätään. "Kuuletko?" sanoi hän Reimerille.
Reimer naulasi par'aikaa rasvaa tiukkuvaa hylkeennahkaa majan seinämälle kuivamaan, eikä kääntänyt päätänsäkään ja sanoi: "Kaikkihan tulee tästä järjestykseen vielä, jahka vaan maltamme odottaa!"
Niinpä käyttäytyivät he kuin miehet, joilla on suuria suunnitelmia mielessään, mutta semmoisia, jotka eivät vielä ole tarpeeksi kypsät, jotta niitä voisi ilmaista toisille, tai kuin semmoiset, jotka ovat tehneet jonkun keksinnön, mutta jotka eivät vielä ole ottaneet patenttia sille.
Ingeborg kuunteli hiljaisena.