Silloin viuhautti Frans Strandiger keppiään ilmassa: "Mitä sinä sillä tarkoitat?
"Minä rupean valtion virkamieheksi, valtiomieheksi! Ja silloin teen sitä, mikä on kansallemme tarpeen."
Heim kumarsi kiharaa päätään, kuunteli hiljaa ja ihmetteli: "Kuinka tyyneesti hän sanoo tuon! Hän on tekevä sen. Helposti on hän sen tekevä!" Ja Heim vaipui taaskin mietiskelyihinsä, kätensä uppoutuivat taskuihin ja hän katseli uneksuvin silmin kankaalle: "Ja kun hän on saavuttanut tuon suuren päämääränsä, silloin lähettää hän minut lähettiläänään… Afrikaan, paljon väkeä ja paljon rahaa mukanani."
Uneksuvasti kohotti hän oikeaa kättään, sysäsi korkkikypärinsä niskaan ja veti syvään ja voimakkaasti henkeään.
"Noh?" kysäsi Frans, ja silmänsä väijyivät ja säkenöivät.
Silloin jatkoi Heim kuvitteluaan ääneen: "Minusta", puhui hän hiljaa ja verkalleen, "minusta olisi elämäni kulunut hukkaan, ell'ei minulla kolmenkymmenen vanhana olisi ainakin kahta ritarimerkkiä."
Frans purskahti nauramaan täyttä kurkkua. Hänen koko kauniit Strandigerkasvonsa ihan säkenöivät ivaa ja hän ravisteli unistaan herätetyn, säikähdystään melkein tupertuneen Heimin kättä: "Noista sanoistasi muistutan sinulle. Heim Heiderieter, kun olet kolmenkymmenen vuotias. Noniinhän! Sinullahan on vielä neljätoista vuotia laakeriesi hankkimiseen."
"Ja sinulla", huomautti Andrees terävästi, "rahasäkkisi."
"Ja sinulla", huudahti Frans, "kuningaskuntasi!" Hän näpäytti sormillaan ja nauroi: "Enpäs ole unohtava tätä mieleenpainuvaa päivää, jolloin kolme tuhmaa poikaa jakoivat maailman keskenään."
* * * * *