Hän on saanut huonoimman hevosen, vanhan seitsentoista talvisen konin, joka juosta komppuroi niin kömpelösti.
Toiset ovat jo saapuneet vallin harjalle ja tähystelevät sieltä kädet tötterössä silmäinsä edessä ulos viheriälle alavalle niemekkeelle ja avaralle matalikolle, jonka yllä aurinko loistaa.
"Näköpiirissä näyttää kaikki rauhalliselta!" sanoo Andrees.
Frans kohottaa kätensä lakin rajalle: "Käskekää, herra översti… eteläänpäin lahdesta, Norderpiep'in kohdalla näen kaksi alusta, jotka eivät ole kalastajavenheitä."
Översti kiikaroi käsiensä välitse luodetta kohden. Hyvin etäällä kaukaisuudessa eroitti kolme neljä mustaa pilkkua, jotka olivat kuin kudotut siihen hopeaiseen kimalteiseen vyöhön, joka ympärillä kaarsi merta.
"Meidän pitää vartoa tässä!" sanoi hän, "emme ole vielä selvillä laivojen laadusta."
"Lähetänkö sotilas Heiderieterin takaisin laukaisemaan hälyytyskanuunaa?"
Andrees kääntyi ympäri ja katsoi Heimiin, joka nyt verkalleen ratsasti paikalle, ja tekeytyi kuin ei hän olisi kuullut ehdotusta. Se sopikin mainiosti hänelle överstinä.
Adjutantti liikahteli levottomana ruskeallaan, katsahti tuimasti ja silmissään välähti. Hän maltti kuitenkin mielensä ja sanoi jyrkästi:
"Salliiko herra översti, että ratsastan rannalle lähemmältä tarkastamaan laivoja?"