Översti nyökäytti kopeasti päätään.
Silloin lähti Frans Strandiger ratsastamaan viistoon alas vallin kuvetta, ja ajoi sitte rivakkaa karua pehmeää tietä, niinkutsuttua mutatietä, joka vie suoraan matalikolle. Hän istui varmasti ja lujasti satulallaan; näytti kuin kiinnittäisi häntä ruskea vyö hevoseen. Hän ratsasti ihan rannalle asti: siellä pysähti hän hetkeksi ja tähysteli ulos lahdelle. Sitte ratsasti hän edelleen, ihan veden rajaa myöten. Näki selvästi auringonvalossa, kuinka hevosen kaviot viskelivät harmaata mutaa ja pärskyvää vettä ilmaan.
Andrees sillä välin pidätteli nurpean näköisenä hevostaan ylhäällä harjulla. Se ei oikein ollut mieleensä, että serkkunsa oli ensiksi huomannut nuo laivat tuolla taivaan rannalla, ja sitte pelkäsi hän, että adjutantti ajaisi hevosen turmiolle tuossa pehmeässä mutasavessa. Hän kääntyi Heimiä kohden ja sanoi äreästi:
"Ja miltä tekin nyt näytätte. Heiderieter! Ikinä ei teistä tule miestä satulaan. Kuin mikäkin pojan nulkki istutte siinä!"
Sotamies Heiderieter lensi punaiseksi ja koetti saada kankeita engelskannahkaisia housujaan, jotka olivat survoutuneet ylös, liukumaan alas lähemmä karkeatekoisia kenkiään.
Översti suuntasi taaskin katseensa ulos matalikolle ja sotamies rupesi taaskin tapansa mukaan uneksumaan. Hän unohti koko sotaleikin ja överstin, unohti uneksumisissaan koko osansa ja sanoa tokaisi kirkkaalla lapsenäänellään: "Mutta Andrees. Franshan voi helposti sotkeutua saveen. Ja siinä on syvää, kuule!"
Silloin unohti Andrees Strandigerkin virkansa ja arvonsa ja sanoi nurpeana: "Hän nyt on olevinaan aina jotain erityisiä! Hurjapää hän on, ja teoillaan ei ole mitään tarkoitusta. En saa kärsityksi häntä muutonkaan."
"En minäkään!… Kun eilen tulimme tästä yli vallin, survasi hän saappaankärjellään niin hirveästi hevoslurvakkoani, että se hypähti syrjään niinikään… No nyt ja… Siinä sitä ollaan, Andrees?… Näetkös?… Siinä hän nyt on savessa? Vatsaansa asti patasavessa!"
"Poika!" sanoi Andrees; "tämä on ikävä juttu!"
"Mutta nyt rivakasti!" Hän ratsasti alas vallin kuvetta ja sitte neljääkarua tietä pitkin alas matalikolle. Heim perässä, minkä ennätti.