Andrees Strandiger on kaikella sillä ahkeruudella,' jota tämä tehtävä vaatii ja kaikella tunnollisuudellaan antaunut tilansa hoitoon. Kaikkien noiden palstatilojen avulla, joita hän muodosti kartanonsa lähistölle, on hänelle ollut mahdollista hankkia itselleen valiojoukko kelvollista työväkeä. Loput saa hän nummikylistä, nekin kelpoa maataomistavaa väkeä.
Ajan tarve ja vaivanalaisuus, jota hän näkee ympärillään, ja tyytymättömyys, joka on vallannut niin monet mielet, on saanut hänen tulisella innolla ja kaikella tunnollisuudellaan ja perinpohjaisuudellaan antaumaan kansantaloudellisiin tutkimuksiin. Kuntalaisten luottamus on tehnyt hänestä kunnan esimiehen, maakunnan luottamus on asettanut hänet maanviljelysseurojen johtoon, kohta on hän istuva piiripäivillä, ja lopuksi myöskin maakuntapäivillä. Näitä asioita käsittelee hän tunnollisuudella, joka lähentelee turhantarkkuutta.
Luonnollisesti ei ole hänenkään taivaansa ihan pilvetön. Missä on perhe, jolla ei olisi ristiänsä? Jos hän johtuu ajattelemaan menneisyyttään, saa rouva Ingeborg ponnistaa kaikkensa, saadakseen häntä rohkaistuksi taas. Kun hän kerran luki erään suuren kansanmiehen teoksessa sen sanan, että ihminen tekee viisaasti, jos hän nuoruudessaan omistaa jonkin asian omakseen, jonka vielä täytyy taistella edistääkseen, silloin on hänellä vanhuudessaan oleva ilo saada nähdä sen hänen apunsa kautta voittaneen, silloin valtasi hänet alakuloisuus ja mielemnasennus useaksi päiväksi; hän ajatteli turhaankuluneita nuoruusvuosiaan.
Frans Strandiger asuu jo vuosia sitte Flackelholmilla. Hän ei ole ruumiillisesti terve. Tuo jättiläisvahva on nyt enää ainoastaan vahva, ja valittaa usein, että kun hän viisituntiakin vanu astelee hiekassa ja liejussa niin jalkansa rupeavat sattumaan ja ajettuvat. Hän on yhä vielä itsevaltiailla taipumuksilla varustettu mies, eikä osaa tulla ihmisiä persoonallisesti lähelle, ne ovat hänen työntekijöitään tai miehiä, joille hän antaa neuvoa ja apua saadakseen niiltä samalla mitalla takaisin. Hän on muuttunut kuitenkin kohtuullisemmaksi ja oikeamielisemmäksi. Siitä saakka kun hän omassa ruumiissaan sai kokea, että hänenkin, niin vahva kun olikin, olisi täytynyt sortua ilman Jumalan ja ihmisten apua, on hän muuttunut lauhemmaksi.
Hän on oikea uskollinen. Elämänsä on vaivalloista, ankaraa, yksinäistä. Se ei ole vaaroitta, ja voi kylläkin tapahtua, että hän löytää loppunsa joskus matalikolla tai aalloissa. Häntä pidetään kaiken sen hyvänä tuntijana, mikä koskee Pohjanmeren rannikkoa, ja hänellä on monellaisia suunnitelmia. Rantatokeitten rakentaminen, merisammalen koonti, ulkomerikalastus ovat asioita, joissa ajatuksensa yhtäpäätä liikkuvat. Mutta kun kerran joku esitti, että pitäisi Flackelholmista muodostaa kylpypaikka, naurahti hän lyhyesti, kuten naurahdetaan suurelle tuhmuudelle.
Politiikasta — sanan ahtaammassa merkityksessä — hän ei välitä hituistakaan; hän välittää ainoastaan omista asioistaan. Mutta hän on kaikissa ranta-asioissa valtion luottamusmiehenä, ja näyttää siltä, kuin saisi hän joskus sen kunniamerkin, jota Heim kerran toivoi itselleen. Hän seuraa harrastuksella siirtomaakysymyksiä: se onkin ainoa tiehyke, jolla hän on yhteydessä muun maailman kanssa. Hän tuntee Kielissä useita laivastoupseereita, jotka ovat tehneet mittauksiaan Flackelholmilla, ja jos olisi hänellä lapsia, poikia samaa maata kuin hän itsekin, niin odottaisi hän että niistä tulisi uutisasukkaita Lounaisafrikaan tai kauppamiehiä Kiautschouhun.
Luonnollisesti on hänelläkin vikansa ja virheensä. Missä olisi ihminen, jolla ei niitä olisi? Hänen puutteensa on, että hänen, Frans Strandigerin, syntyperäisen herran ja käskijän, pitää elinijäkseen jäädä toisen omaisuuden hoitajaksi, toisen määräysten toimeenpanijaksi.
Heim Heiderieteristä on tullut kirkonvanhin. Se merkitsee, että hän on päätä pitempi kaikkia Heiderietereitä. Milloinkaan ennen ei ole sitä tointa uskottu millekään Heiderieterille. Olivat kyllä sanoneet ett'eivät voineet käyttää häntä kirkon rakennusmestariksi. Mutta sitä ei oltu tarkoitettu moitteeksi, päinvastoin; sillä he lisäsivät: "Siihen ei sinulta nimittäin riitä aikaa, Heim. Kirkon rakennusmestariksi pitää valita mies, joka alkaa olla koroillaan eläjä, ja joka haastelutaidollaan osaa estää työmiehiä työskentelemästä itseään turmiolle kirkontyössä."
Entiskesänä, noin keskikesästä, sattui Heimille suuri ilo.
Hän seisoi noin kello lähemmä neljää paidanhihoissaan ovella, ja oli katselevinaan varpusia, jotka leikkivät koulupihalla, sill'aikaa kun lapsilla oli elonkorjuuloma. Itse asiassa odotti hän sentään kirjeenkantajaa, joka juuri oli kadonnut koulutaloon. Ei oiekkaan mikään vähäpätöinen asia, kun tuommoinen toivorikas, epäilysten ahdistama ja niin täydellisesti itsetietoisuutta vailla oleva kirjailija on lähettänyt ensimmäisen suuremman käsikirjoituksensa matkalle.