Koulunovi aukeni. Heim tähystelee varpusia kohden vaan ja näkee kuitenkin, että kirjeenkantaja lähenee hänen oveaan, mutta ei näe, että Haller seisoo koulunovella.
Kirje!
Kirje kustannusliikkeeltä Berlinissä! Ei siis käsikirjoitusta!
Kuori lentää säpäleiksi. "Mitä seisoo siinä? Mitä? 'Viisitoistasataa markkaa? Jos suostutte?' Eva! Eva! Tule tänne! Eva Heiderieter, missä olet?"
Hallernaapuri rientää pitkin ja, huolimalta tukevuudestaan, kiirehtivin askelin tien poikitse, takkinsa helmat, jotka eivät oikein tahdo ennättää tehdä seuraa, lentävät jälestä.
Väliköllä on Heim saanut Evansa syliinsä. "Viisitoistasataa markkaa! Sano nyt jotain! Jotakin nyt! Mitä teemme nyt? Rakennamme uuden talon vai? Poika saa uudet saappaat! Jürgen! Valjasta eteen! Uuden hienon villahameen saat sinä!" Hän hellitti hänestä, juoksi edestakaisin, ravisteli yhtämittaa päätänsä ja polki jalallaan lattiaan. Silmänsä olivat paljasta loistoa.
Silloin ei malttanut enää mies ovessa itseään: "Poikaseni, Heim!"
"Naapuri, mitä sanotte?" Hän tarttui ukkoa molemmin käsin, ja yht'äkkiä, kun hän näki noihin vanhoihin kasvoihin, puhkesi hän sanomaan: "Olisi Frisius elänyt tämän!"
"Jos hän olisi elänyt tänään", sanoi Haller, "olisi hän kohottanut etusormeaan, näinikään, kuten hänen oli tapansa", — hän kohotti etusormeaan ilmaan — "ja olisi sanonut: 'Haller! Ette sittekään ole oikeassa. Heiderieterit ovat terävää, mutta laiskaa väkeä. Ett'ei hän nyt vaan tulisi laiskaksi!'"
Heim nauroi.