Ingeborg kumarsi vaalean päänsä lapsen vaaleita hiuksia vastaan, joka, lepäsi povellaan.. "Niin", virkkoi hän hiljaa, "on ihanaa olla kotiseudulla."
Kuului maiskuttavaa ääntä huoneessa.
"Mitä sinä teet, Ingeborg?"
"Imetän lasta."
Sokea nyökäytti päätään. "Sitä olen minäkin tehnyt samalla paikalla, jolla sinäkin nyt."
* * * * *
Pienessä asunnossaan Eschenwinkelissä, viimeisessä, joka enää seisoi pystyssä, lepäsi tänä yönä Pellwormer kuolemaisillaan. Thiel eukko istui hänen vuoteensa ääressä. Pöydän ääressä istui Antje. Tämä oli pukenut silmälasit päälleen — hänen pitää jo käyttää silmälaseja — ja luki: "Kaikk' asian' luon Herrahan", ja laulun, jonka suuri Klopstock on laulanut: "Kuollehista nouseva oot." Kun aamu kevein askelin hiipi kankaan yli ja kurkisti sisään mataloista ikkunoista, pyysi vanhus, että hänen päänsä käännettäisiin ikkunaa kohden. Siten lepäsi hän kauan. Huulensa liikahtelivat: Antje ja Thiel eukko tiesivät, mitä hän sielussaan lauloi:
"Löi kello neljät,
Jo neljä löi.
Yön synkän päivä jo karkottaa,
Jo nouskaa, kristityt, riemuitkaa,
Ja Herraa kiittäkää!"