"Ehkä! Kun vaan olet ystävällinen!"
"Mutta onko siinä myöskin jotain järkeä?"
"En tiedä. Sitä ei ole kukaan vielä kuullut."
"Tietysti! Niinhän sen pitääkin! Lausu nyt!"
Wodanin kakkulalla.
Niin ylväs linnan valtias
Ol' Pohjanmeren ruhtinas.
"Nyt" — lausui — "alkaa kiista.
Jo vartoo syksyn riista!"
He kiertää metsät, manteret
Ja kaataa uljaat otukset.
Ja raikui riemun sarvi,
Kun palas miesten parvi.
Mut ruhtinas ei palaakkaan.
Jää yksin metsään huokaamaan.
"Suo, Wodan, saalis aino,
Oi, poista lemmen paino!"
Hän uinailee, ja nukkuukin,
Saa metsän käärme esihin,
Jo usvattaret vuottaa,
Nyt kuolo rauhan tuottaa.
Metsässä hänen haudallaan
En rinnan rauhaa saa mä vaan.
Mä etsin saalistani,
Mi ain' on aatteissani.