Heim puisti päätään: "Missä on Frans?"
"Hänestä tulee maanviljelijä. Konttorituoli tuntui hänestä liika kovalta, ja seinät liika ahtailta, hän on nyt jossain Itäpreussissa jollain maatilalla… Mutta tuon Lena Strandigerin, hänen sisarensa, tahtoisin kerran nähdä rinnan Maria Landtin kanssa. Sekös olisi oiva pila! Suurempia vastakohtia ei löydy."
Heim katsahti ystäväänsä, ja kuun valossa näki hän nyt selvästi, mitä hän jo oli ollut tuntevinaan hänen äänensä sävystä, että Andrees Strandiger oli saanut toiset silmät. Ne silmät olivat kyllä vielä ylpeät ja kauniit, mutta ne eivät enää olleet rauhalliset ja puhtaat. Ja tämä viilsi hänen sieluaan: hän ajattelu että hän nyt oli ihan yksin maailmassa: "minulla ei enää ole yhtään ystävää!"
Hän kävi ihan hiljaiseksi.
"Tuumin", jatkoi Andrees, "antaa Strandigerkartanon vuokralle. Naiset voivat asua yläkerrassa, eikä heidän tarvitse huolehtia talonpidosta. Minä jään Berliiniin ja tutustun suureen maailmaan. Mitä muutakaan hyvää rahoista on?"
Heim ei virkannut mitään. Hän ei ollut vielä tarpeeksi ajatellut näitä asioita. "Mitä muutakaan hyvää rahoista? Että saisi nauttia elämästä! Luonnollisesti! Sitähän varten rahat ovat ja maat ja väki! Olisi minulla vaan rahaa!" Hän havahtihe unistaan.
"Kauanko aiot viipyä täällä?"
"Lena jäi äitinsä kanssa Stuttgartiin. Me jatkamme huomenna matkaa
Schweitsiin."
Andrees nousi ylös. Myöskin Heim nousi.
"Tein tämän syrjämatkan luoksesi, tuodakseni sinulle Marian kirjeen ja laskeakseni minäkin sydämellesi, että palaisit takaisin Nummitaloon. Sinne sinä kuulut ja siellä olet paikallasi."