Siten puheli Heim, oli oientanut pitkät säärensä eteensä, ja oli unohtanut, missä hän oli eikä huomannut, että Lena Strandiger seisoi ovensuussa ja katseli häntä kummissaan. Silloin kiinnitti Ingeborg hänen huomionsa siihen. Ja samassa muuttui Heim hiljaiseksi ja itseensäsulkeuneeksi. Lena Strandigerin silmät tulivat maailmasta, jota ei Heim ikinä ollut oppinut tuntemaan ja sulkivat hänen sydämensä ja huulensa.
Kun Maria, valmiina lähtemään Eschenwinkeliin astui huoneeseen, nousi Heim vapahtuneesti hengähtäen ylös ja lähti hänen kanssaan etehisen kautta ulos. Ulkoetehisessä huomasi hän, että hän oli unohtanut keppinsä käytävään. Hän kääntyi takaisin ja loi sattumalta katseensa lasioven läpi. Siellä oli Anna Witt noussut eräälle tuolille ja väänsi lamppua sammuksiin, Frans Strandiger seisoi vierellään ja autti häntä.
Silloin lähti hän ilman keppiään Marian jälissä.
Kun he olivat tulleet rantakanavalle, tuli Hinnerk Elsen heitä vastaan. Piipustaan lensi kipunoita viistoon pimeän tien poikitse. Hän asteli tavallista, itsetietoisen varmaa käyntiään. Silloin jäi Heim hiukan jälille.
"Kuule, Hinnerk!" alkoi hän. "Tiedätkös, mitä kello nyt on lyönyt?"
"Viiden minuutin kuluttua yhdeksän!" sanoi Hinnerk.
"Eipäs poikaseni! Minä tarkoitan muuta. Pidä sinä tarkasti silmällä
Anna Wittiä!
"Aina!" sanoi Hinnerk Elsen ja oikaisihe hiukan suoremmaksi.
"Noh", sanoi Heim, "sitte ei hätää! Minä vaan arvelin, että kyyhkystä on väijymässä näätä."
Hinnerk Elseniä ei niin hevillä säikytetty: "Sanon aina hänelle, että hänen pitää olla kunnollinen. Kunnollisuudella pääsee ihminen kauniimmaksi."