"Yleensä olet oikeassa, Hinnerk! Mutta auttaneeko tuo suuria Anna
Wittiä??
"Hän on hyvä ja kunnon tyttö!"
Heim kosketti häntä olkapäähän ja kohotti silmäkulminaan. "Sen tiedän poikaseni, sillä hän on naapurini tytär. Mutta tiedätkö, jos minun pitäisi pitää vaaria semmoisesta tytöstä, jolla on niin vilkkaat iloiset silmät kuin Anna Wittillä; luulenpa, ett'ei riitä, että sanot hänelle, että hänen pitää pysyä kunnollisena, vaan sinun pitää lisäksi auttaa häntä siinä, sinun pitää tehdä hänelle keveämmäksi pysyä kunnollisena… Missähän olit näin myöhään?"
"Reimer Wittin luona. Haastelimme hiukan yhtä ja toista."
"Kuka on siellä tänään keittänyt lapsille ruokaa?"
"Tänään päivällisiksi ei siellä ole ollut juuri mitään, mutta noin lähemmä kello viittä toi rouva Haller suuren jauhopiirakan, siitä ovat lapset syöneet puolet ja menneet nukkumaan. Reimer ja Antje valvovat sairaan luona."
He jatkoivat matkaansa pimeässä yössä. Vieno surunkaihoisa länsituuli puhalsi rantavallilla kanavan poikitse ja humisi tuota matalaa rakennusta vastaan pitkäräystäisine olkikattoineen: rakennus oli ihan viheriä sammaleesta, nyt yöllä näytti se mustalta.
Oikealla ja vasemmalla sisäänkäytävästä oli kummallakin puolella huone.
Huoneessa vasemmalla makasi sairas, oikean puolisessa nukkuivat lapset.
Sairaan huoneessa liikkui kookas naisen haamu edestakaisin. Se tuuditti päätään edestakaisia ja kuului laulavan. Reimer Witt istui selkä kumarassa vuoteen ääressä, josta nyt kuului ikkunan läpi tuskaista yskintää. Sen keskeyttämänä kuului Antje pelokkaalla, takertuvalla äänellä laulavan:
Yö kun tumma, raskas hiljaa
Taivahalta maille hiipii,
Ja kun töllit, mannut peittyy
Öisen tuulen usvasiipiin;