"Tehän siitä mainitsittekin, herra von Fink…" aloitti rouva von
Baldereck rankaisevasti ja suoristautui majesteetillisesti tuolillaan.
"Niin kylläkin", ehätti herra von Zernitz väliin, "ja kuitenkin on huhussa jonkin verran perää, siitä annan kunniansanani. Olenhan itse ollut todistajana erästä notaarin luona laadittua asiakirjaa allekirjoitettaessa", hän lisäsi varomattomasti. "Selittäkääpäs tuo juttu, Fink."
"Minunkin täytyy pyytää herra von Finkiltä selitystä", sanoi talon emäntä ärtyneesti.
"Minultako, armollinen rouva?" virkkoi Fink viattomasti syytetyn miehen levollisuudella. "Mitäpä minä tietäisin tuosta huhusta? Olenhan itse koettanut sitä kumota, minkä olen voinut."
"Niin, olette kyllä", kuului ääniä sivulta, "mutta tehän annoitte kuitenkin huomata…"
"Tehän sanoitte kuitenkin…" yritti emäntä saada ääntänsä kuuluviin.
"Mitä sitten, armollinen rouva?" kysyi järkähtämätön. Fink kylmäverisesti.
"… että tuo herra Wohlfart olisi muka jollain salaperäisellä tavalla tekemisissä… tekemisissä… keisarin kanssa!"
"Se on mahdotonta!" vakuutti Fink mitä vakavimmin. "Todella hirveä väärinkäsitys! Minä kuvasin teille tuon herran henkilökohtaiset ominaisuudet, jotka silloin olivat teille vielä aivan tuntemattomat; mahdollista on, että tulin maininneeksi jotakin satunnaisesta yhdennäköisyydestä."
"Mutta mitä noihin tiluksiin tulee", ehätti herra von Tönnchen jälleen väliin, "niin itsehän te siirsitte ne hänelle, ja siirtäminen tapahtui sangen meikillisissä olosuhteissa. Te vaaditte meitä todistajia pitämään asian visusti salassa."