"Huolia hänen täytyy hänelle tehdä", sanoi Hippus, nousten kiihtyneenä pystyyn, "huolia paljosta työstä. Paljon työtä, alati kestävää levottomuutta, jokapäiväistä lakkaamatonta surua, se on ainoa asia, jota vapaaherra ei jaksa kestää. Sellaiset ihmiset ovat tottuneet tekemään vähän työtä ja huvittelemaan sitä enemmän, kaikki on heille tehty helpoksi pienestä pitäen. Mutta harvat pystyvät säilyttämään malttinsa, kun jokin suuri huoli kokonaisen vuoden mittaan porautuu heidän päähänsä. Se vasta tekee heistä lopun. Jos sellainen mies käy kahdesti päivässä katsomassa taloudenpitoaan, luulee hän tehneensä kylliksi työtä, vaikkapa vouti saakin monesti parannella isäntänsä typeryyksiä. — Jos Ehrenthal tahtoo saada paroonin valtaansa, niin on hänen kiedottava tämä suuriin liikeasioihin, ja hänen on itsensäkin uskallettava panna jotakin alttiiksi, mutta siihen ei Ehrenthalilla ole kylläksi tarmoa ja ymmärrystä, hän on vain paksupäinen hölmö, joka viheltelee totuttua nuottiaan."
Siihen tapaan asianajaja puheli ja opetti, ja Veitel käsitti hyvin tuon viisaan puheen tarkoituksen ja katseli kunnioituksen ja kammon sekaisin tuntein tuota pientä rumaa paholaista, joka puhuessaan kiihkeästi heilutti käsiään. Vihdoin tarttui herra Hippus viinapulloon, koputti sitä pöytään ja huusi: "Tänään vielä ylimääräinen annos! Mitä nyt olen sinulle puhunut, sinä nuori hirtehinen, on enemmän arvoista kuin kaksikin tuollaista pulloa."
5.
"Tänään minä täytän kahdeksantoista vuotta", sanoi Karl isälleen, joka sunnuntaina istui kamarissaan ja katseli väsymättä pulskaa nuorukaista.
"Aivan oikein", vastasi isä, "kahdeksantoista kynttiläähän palaa syntymäpäiväkakulla."
"Siis on aika", jatkoi Karl, "että minusta tulee jotakin."
"Sinustako?" kysyi isä ihmeissään, "mitäpä sinusta voi tulla muuta kuin mikä nyt olet? Peukaloinen sinä olet ja sellaisena tulet ikäsi pysymäänkin."
"Jätä sinä vihdoinkin tuo peukaloiminen", vastasi poika. "Minä tahdon ruveta lastaajaksi."
"Kuulkaapa kummia!" huudahti isä. "Vai sinä lastaajaksi! Mikset sitten mieluummin pormestariksi tai vaikkapa kuninkaaksikin?"
"Voimia minulla kyllä on tarpeeksi", sanoi Karl päättäväisesti.
"Tahdon ansaita jotakin. Tahdon tulla kunnolliseksi mieheksi. Herra
Wohlfart on jo vuoden ajan ollut itsenäisessä toimessa, mutta minua
vielä pidetään pienenä nulikkana."