"Minä tein, mitä sinä minulta voit odottaakin; en tule häntä näkemään enää koskaan." Ja silloin valahtivat vuolaat kyyneleet hänen silmistään, hän tarttui veljensä käteen ja suuteli sitä. "Älä suutu kun minä itken; olen vielä järkytetty, mutta se menee kohta ohi."
"Armas sisareni, rakas, rakas Sabine!" huudahti kauppias ja syleili itkevän tytön kumaraista vartta, "en tahdo uskoakaan, että sinä ajattelit minua hyljätessäsi tuon rikkaan perillisen."
"Minä ajattelin sinua ja sinun uhrautuvaa, velvollisuudentuntoista elämääsi, ja silloin hänen loistava olemuksensa kadotti kaikki ne kauniit värit, jotka muuten olisin siinä nähnyt."
"Sabine, sinä uhrauduit siis minun hyväkseni!" huudahti veli peljästyen.
"Ei, Traugott; jos siinä oli jotain uhria, niin kannoin sen tämän talon muistolle, jonka katon alla olen sinun turvassasi kasvanut lapsesta naiseksi, ja hyväin vanhempaimme muistolle, joiden siunaus säilyy vaatimattoman elämämme yllä."
* * * * *
Oli jo myöhä, kun Fink palasi Antonin huoneeseen. Hän näytti hyvin kiihoittuneelta, viskasi hattunsa pöydälle, kävi istumaan sohvaan ja sanoi ystävälleen: "Annappa sikari suun avaukseksi."
Päätään pudistellen Anton kantoi laatikon pöytään ja kysyi:
"No, mitä kuuluu?"
"Häitä ei ainakaan", vastasi Fink kylmästi. "Tyttö todisteli, että minä olen suuri heittiö ja kaikkea muuta kuin sopiva mies siivolle tytölle. Sitten hän kävi jälleen ylen tunteelliseksi, vakuutti minulle harrasta kunnioitustaan, leikkasi varjokuvan koko minun olemuksestani ja antoi minun laputtaa. Mutta piru minut periköön", — hän kavahti pystyyn ja heitti sikarinsa nurkkaan — "jollei hän ole paras sielu, mikä ikinä on alushameissa saarnannut hyvettä syntiselle miesparalle! Hänellä on vain se ainoa vika, ettei hän tahdo ruveta vaimokseni; ja loppujen lopuksi hän on siinäkin aivan oikeassa."